Puheet
Puolustusministerin puhe Vapaussodan 100-vuotisjuhlassa
Arvoisa eduskunnan puhemies, kunnioitetut sotiemme veteraanit ja lotat, hyvät naiset ja herrat, mina damer och herrar
”Vapaussodan muistot eivät lopullisesti kadonneet, eikä niiden pidäkään koskaan kadota kansakunnan yhteisestä muistista.” Näin totesi puheessaan tasan kymmenen vuotta sitten tässä samassa paikassa silloinen eduskunnan puhemies, nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Allekirjoitan nuo viisaat sanat.
Sata vuotta sitten Helsingin kadut täyttyivät juhlijoista. Kaunis kevätpäivä iskostui läsnä olevien rintoihin ylevän isänmaallisena juhlana. Voitokas harmaa talonpoikaisarmeija marssi kaupunkiin.
Vakavasti astuvien sarkapukuisten sotilaiden rivit kulkivat katsojien ohitse loputtomana jonona, joka ilman minkäänlaista ulkoista koreutta näytti läpileikkauksen maan omasta, maasta polkaistusta armeijasta. Senaatin eli hallituksen joukot olivat voittaneet sodan – sodan, joka synnytti Suomen Puolustusvoimat.
Tuo päivä voisi olla itsenäisyyspäivä, itsenäisyysjulistuksen päivän sijaan. Nimittäin 6. joulukuuta 1917 Suomi ei ollut vapaa maa, eikä maassa ollut järjestystä. Vasta 16. toukokuuta 1918 miehittäjä oli karkotettu ja kapina kukistettu.
Hyvät kuulijat
Kullakin sukupolvella tuntuu olevan tarve kirjoittaa vapaussodan historia uudelleen ja kullakin sukupolvella – ajan hengestä riippuen – on oma tulkintansa vuoden 1918 sodasta. Tällä hetkellä tulkintojen keskiössä on terrori. Sodan tapahtumia lähestytään paljolti väkivaltaisuuksien kohteeksi joutuneen yksilön kokemuksien kannalta.
Tapahtumat näyttäytyvät nykyihmiselle käsittämättöminä raakuuksina ja sodan valtiollinen merkitys jää toissijaiseksi. Niin ikään historian lainalaisuus – syy ja seuraus – jää taka-alalle.
Suomalaiset eivät taistelleet toisiaan vastaan ilman kansan valitsemaa eduskuntaa ja sen valitsemaa hallitusta vastaan aloitettua kapinaa. Samoin valkoinen terrori oli reaktio punaiselle terrorille. Sota vuonna -18 oli ennen kokematon kansallinen onnettomuus. Materiaaliset vahingot ja tuhannet menehtyneet koettelivat nuoren kansakunnan kestokykyä. Vastuu siitä kuului vallankumoukseen ryhtyneille eikä sitä pese pois kapinallisten myöhemmät kärsimykset.
Osavastuun sodasta kantoi Leninin johtamat bolševikit, jotka yllyttivät suomalaisia vallankumoukseen. Lenin tuki asein ja sotilain Suomen punakaarteja. Vallankumous perustui räikeään propagandaan. Aikakauden informaatiosodankäyntiä käytiin etenkin lehdistössä levitettyinä villeinä huhuina. Väritetyt mielikuvat ja naiivit käsitykset johtivat vallankumoukseen. Kolkoimman kohtalon lopulta saivatkin Neuvosto-Venäjälle paenneet punaiset, joille valhe paljastui viimeistään Stalinin teloituskuopilla.
Mina damer och herrar
Året 1918:s krig tolkas vid tillfället starkt ur individens synvinkel, vilket orsakar att ur nutidsmänniskans perspektiv ser kriget ut endast som ofattbar våld. Krigets statliga betydelse – ockupantens utvisande och nedslagning av revolutionen mot folkstyret lämnas i bakgrunden.
En nation byggs oftast på erfarenhet och även de svåraste upplevelserna formar nationen. Vår stats steniga väg fortsatte vidare i vinter- och fortsättningskrig, men som en helhetlig nation som stride gemensamt för sin frihet mot tyranni. Denna enhet måste vi omhulda. Genom marskalk Mannerheims förpliktande ord: ”Oenighet i eget led slår mer förödande än fiendes svärd och interna tvister öppnar dörrar för utifrån kommande intäkter”.
Hyvät kuulijat
Kansakunta rakentuu paljolti kokemuksen ja tunteen varaan. Vaikeatkin muistot rakentavat kansakokonaisuutta. Satavuotiaan valtiomme kivikkoinen tie jatkui talvi- ja jatkosodissa, mutta yhtenäisenä kansakuntana. Vapaussodan voittajien viisautta oli kehittää yhteiskuntaa niin, että kaikilla suomalaisilla oli puolustettavaa diktatuurin uhatessa vapauttamme vuonna 1939.
Vuoden 1918 tärkein perintö on itsenäisyyden, kansanvallan ja oikeusvaltion säilyminen. Kansallisen eheyden rakentaminen jatkui sodan jälkeen demokratian keinoin kunnissa ja valtiollisella tasolla. Meidän on tänäkin päivänä kannettava huolta demokratian toimivuudesta ja kansanvaltaisten menettelytapojen arvostuksen ja kunnioituksen säilymisestä.
Marsalkka Mannerheim kirjoitti Muistelmiensa loppusanoihin opetuksen, jonka hän tahtoi painaa tulevien sukupolvien tuntoihin tulikirjaimin: ”Eripuraisuus omissa riveissä iskee tuhoisammin kuin vihamiehen miekka, ja sisäiset riidat aukaisevat oven ulkoa tulevalle tungettelijalle.”