Haku

Vuoden 2022 valtionavustushaut


Käynnissä olevat haut


Päättyneet haut


Puolustusministeriö julistaa haettavaksi ylimääräisen valtionavustuksen yhteensä 3 163 000 euroa maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen vuodelle 2022. Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut nopeasti ja ylimääräinen valtionavustus on tarkoitettu maanpuolustusjärjestöille muuttuneen tilanteen aiheuttamaan toiminnan lisärahoitustarpeeseen. Avustukset myönnetään edellyttäen, että eduskunta osoittaa tähän tarkoitukseen määrärahan valtion vuoden 2022 toisessa lisätalousarviossa. Valtionavustus myönnetään vuoden 2022 talousarvion momentilta 27.10.50 (Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukeminen).

 

Avustukset on tarkoitettu käytettäväksi

1) maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen,

2) Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle (MPK) myönnettävään

valtionavustukseen sille laissa vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta (556/2007) säädettyjen julkisten hallintotehtävien hoitamisesta

aiheutuviin toimintamenoihin,

3) kaatuneiden muiston vaalimistyöstä aiheutuviin menoihin sekä

4) sotilaallisen kriisinhallinnan veteraanien kuntoutukseen ja tukitoimiin.

 

Valtionavustusta ei saa käyttää maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen Ahvenanmaalla.

 

Allekirjoitetut hakemukset tulee toimittaa puolustusministeriön kirjaamoon sähköisesti osoitteeseen kirjaamo.plm@gov.fi viimeistään tiistaina 14.6.2022.

 

Hakemukseen on liitettävä valtionavustuslain (688/2001) 10 § ja 11 §:n mukaisesti seuraavat tiedot ja selvitykset:

  • hakijasta/järjestöstä,
  •  haettavan valtionavustuksen määrästä ja käyttötarkoituksesta,
  •  käyttötarkoitukseen kohdistuvista kokonaiskustannuksista, muista tuloista ja muusta rahoituksesta,
  •  tuettavan toiminnan kustannusten ajoittumisesta vuonna 2022,
  • valtionavustuksen maksamisen/rahoituksen aikatauluksi perustuen kustannusten ajoittumiseen vuonna 2022,
  • hakijan/järjestön edellisen tilikauden toimintakertomuksesta, tilinpäätöksestä ja tilintarkastajien lausunnoista,
  • toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta vuodelle 2022 ja
  • maksuyhteystiedoista IBAN-muodossa.

 

Lisäksi hakemuksessa on kuvattava:

  • kuinka mahdollisesti myönnettävä valtionavustus edesauttaa avustettavan toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja toiminnallista tuloksellisuutta,
  • valtionavustuksella tuotettavien suoritteiden laatu ja määrä.

 

Valtionavustuksen käytön ja valvonnan sekä mahdollisen palauttamisen ja takaisinperinnän osalta noudatetaan edellä mainitun valtionavustuslain 4. ja 5. luvuissa annettuja määräyksiä.

 

Lisätietoja antaa tarvittaessa erityisasiantuntija Petri Saarukka (petri.saarukka@gov.fi, 0295 140 047).

 

Helsingissä toukokuun 25. päivänä 2022



Puolustusministeriö julistaa haettavaksi valtionavustukset maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen. Avustukset myönnetään edellyttäen, että eduskunta osoittaa tähän tarkoitukseen määrärahan valtion vuoden 2022 talousarviossa.


Avustukset on tarkoitettu käytettäväksi 

1) maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen, 

2) Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle (MPK) myönnettävään 

valtionavustukseen sille laissa vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta (556/2007) säädettyjen julkisten hallintotehtävien hoitamisesta 

aiheutuviin toimintamenoihin,

3) kaatuneiden muiston vaalimistyöstä aiheutuviin menoihin sekä

4) sotilaallisen kriisinhallinnan veteraanien kuntoutukseen ja tukitoimiin.


Allekirjoitetut hakemukset tulee toimittaa puolustusministeriön kirjaamoon sähköisesti osoitteeseen kirjaamo.plm@gov.fi viimeistään perjantaina 19.11.2021.


Hakemukseen on liitettävä valtionavustuslain (688/2001) 10 § ja 11 §:n mukaisesti seuraavat selvitykset:

- tiedot järjestöstä,

- haettavan avustuksen määrä,

- avustuksen käyttötarkoitus ja siihen käytettävä muu rahoitus,

- avustettavan hankkeen kustannusten ajoittuminen vuonna 2022,

- järjestön edellisen tilikauden toimintakertomus, tilinpäätös ja 

tilintarkastajien lausunto,

- toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022 ja

- maksuyhteystiedot IBAN-muodossa.


Lisäksi hakemuksessa on kuvattava, kuinka mahdollisesti myönnettävä avustus edesauttaa avustettavan toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja toiminnallista tuloksellisuutta, mukaan lukien tuotettujen suoritteiden laatu ja määrä.


Valtionavustuksen käytön ja valvonnan sekä mahdollisen palauttamisen ja takaisinperinnän osalta noudatetaan edellä mainitun valtionavustuslain 4. ja 5. luvuissa annettuja määräyksiä.


Lisätietoja antaa tarvittaessa erityisasiantuntija Petri Saarukka (petri.saarukka@gov.fi, 0295 140 047).


Helsingissä lokakuun 20. päivänä 2021


Puolustusministeriö





Päätökset


Puolustusministeriö jakaa valtionavustusta valtion vuoden 2022 talousarvion momentille 27.10.50 (Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukeminen) myönnetystä 4 972 000 euron suuruisesta määrärahasta. 

Valtionavustusta saavat vuonna 2022:

  • Maanpuolustuskoulutusyhdistys 4 604 000 euroa käytettäväksi vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lain (556/2007) 7 §:n 1 momentissa säädettyjen julkisten hallintotehtävien hoitamisesta aiheutuviin toimintamenoihin,
  • Maanpuolustuksen Tuki ry 128 000 euroa käytettäväksi yhdistyksen jäsenjärjestöjen vapaaehtoista maanpuolustustyötä tukevaan toimintaan,
  • Suomen Rauhanturvaajaliitto ry 120 000 euroa käytettäväksi sotilaallisen kriisinhallinnan veteraanien kuntoutuksesta ja tukitoimista aiheutuviin menoihin ja
  • Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ry 120 000 euroa käytettäväksi sotavainajien muiston vaalimistyöstä aiheutuviin menoihin.

Myönnettyihin valtionavustuksiin sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001). 

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen valtionavustuksiin sovelletaan lisäksi lakia vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta (556/2007). 

Valtionapuviranomaisena toimii puolustusministeriö. 



Puolustusministeriö jakaa valtionavustusta valtion vuoden 2022 talousarvion momentille 27.10.50 (Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukeminen) myönnetystä 8 135 000 euron suuruisesta määrärahasta. 

Vuoden 2022 ylimääräisessä haussa valtionavustusta saavat:

  • Maanpuolustuskoulutusyhdistys 2 963 000 euroa käytettäväksi vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lain (556/2007) 7 §:n 1 momentissa säädettyjen julkisten hallintotehtävien hoitamisesta aiheutuviin toimintamenoihin ja
  • Maanpuolustuksen Tuki ry 200 000 euroa käytettäväksi yhdistyksen jäsenjärjestöjen vapaaehtoista maanpuolustustyötä tukevaan toimintaan.

Myönnettyihin valtionavustuksiin sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001).

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen valtionavustuksiin sovelletaan lisäksi lakia vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta (556/2007).


Valtionapuviranomaisena toimii puolustusministeriö.