Haku

Vuoden 2023 valtionavustushaut


Käynnissä olevat haut


Päättyneet haut


Puolustusministeriö julistaa haettavaksi valtionavustukset maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen. Avustukset myönnetään edellyttäen, että eduskunta osoittaa tähän tarkoitukseen määrärahan valtion vuoden 2023 talousarviossa.

Avustukset on tarkoitettu käytettäväksi

  1. maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen,
  2. Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle (MPK) myönnettävään valtionavustukseen sille laissa vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta (556/2007) säädettyjen julkisten hallintotehtävien hoitamisesta aiheutuviin toimintamenoihin,
  3. kaatuneiden muiston vaalimistyöstä aiheutuviin menoihin sekä
  4. sotilaallisen kriisinhallinnan veteraanien kuntoutukseen ja tukitoimiin. 

Valtionavustus ei ole käytettävissä maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen Ahvenanmaalla.

Allekirjoitetut hakemukset tulee toimittaa puolustusministeriön kirjaamoon sähköisesti osoitteeseen kirjaamo.plm@gov.fi viimeistään perjantaina 18.11.2022.

Hakemukseen on liitettävä valtionavustuslain (688/2001) 10 § ja 11 §:n mukaisesti seuraavat selvitykset:

  • hakijasta/järjestöstä,
  • haettavan valtionavustuksen määrästä ja käyttötarkoituksesta,
  • käyttötarkoitukseen kohdistuvista kokonaiskustannuksista, muista tuloista ja muusta rahoituksesta,
  • tuettavan toiminnan kustannusten ajoittumisesta vuonna 2023,
  • valtionavustuksen maksamisen/rahoituksen aikatauluksi perustuen kustannusten ajoittumiseen vuonna 2023,
  • hakijan/järjestön edellisen tilikauden toimintakertomuksesta, tilinpäätöksestä ja tilintarkastajien lausunnoista,
  • toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta vuodelle 2023 ja
  • maksuyhteystiedoista IBAN-muodossa.

Lisäksi hakemuksessa on kuvattava, kuinka mahdollisesti myönnettävä avustus edesauttaa avustettavan toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja toiminnallista tuloksellisuutta, mukaan lukien tuotettujen suoritteiden laatu ja määrä. 

Valtionavustuksen käytön ja valvonnan sekä mahdollisen palauttamisen ja takaisinperinnän osalta noudatetaan edellä mainitun valtionavustuslain 4. ja 5. luvuissa annettuja määräyksiä.

Lisätietoja antaa tarvittaessa erityisasiantuntija Petri Saarukka (petri.saarukka@gov.fi, 0295 140 047).

Helsingissä lokakuun 25. päivänä 2022

Puolustusministeriö



Päätökset


Puolustusministeriö jakaa valtionavustusta valtion vuoden 2023 talousarvion momentille 27.10.50 (Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukeminen) myönnetystä 8 215 000 euron suuruisesta määrärahasta. 

Valtionavustusta saavat vuonna 2023:

-Maanpuolustuskoulutusyhdistys 7 567 000 euroa käytettäväksi vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lain (556/2007) 7 §:n 1 momentissa säädettyjen julkisten hallintotehtävien hoitamisesta aiheutuviin toimintamenoihin,

-Maanpuolustuksen Tuki ry 328 000 euroa käytettäväksi yhdistyksen jäsenjärjestöjen vapaaehtoista maanpuolustustyötä tukevaan toimintaan,

-Suomen Rauhanturvaajaliitto ry 200 000 euroa käytettäväksi sotilaallisen kriisinhallinnan veteraanien kuntoutuksesta ja tukitoimista aiheutuviin menoihin ja

-Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ry 120 000 euroa käytettäväksi sotavainajien muiston vaalimistyöstä aiheutuviin menoihin.

Myönnettyihin valtionavustuksiin sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001). 

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen valtionavustuksiin sovelletaan lisäksi lakia vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta (556/2007). 


Valtionapuviranomaisena toimii puolustusministeriö.