Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, puhe Reserviläisliiton maanpuolustusjuhlassa Tampereella

Tuon Valtioneuvoston tervehdyksen tähän valtakunnalliseen Reserviläisliiton juhlaan.

Se on mieluinen tehtävä myös siitä syystä, että elämme vilkkaan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen keskustelun aikaa kun Euroopan Unionin hallitusten välinen konferenssi on käynnissä ja kun kotimaan hallitus valmistelee eduskunnalle ensi vuonna annettavaa turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Suuria asioita on pöydällä.

Jo alkuun haluan muistuttaa kaikkia Suomen omaperäisestä asevelvollisuusjärjestelmästä ja sen vahvuuksista, kuten laajasta maanpuolustustahtoisesta reservistämme - reservistä, josta on kutsuttu miehiä samantyyppisen järjestelmän puitteissa palvelukseen kolmeen eri sotaan ja myöhemmin vapaaehtoisuuden pohjalta lukuisiin kriisinhallintaoperaatioihin sotien jälkeen. Kaikki nämä vaativat vastuunkantotehtävät ovat reserviläisemme hoitaneet kunnialla -historiasta nykyisyyteen. Maanpuolustustahtoinen reservi antaa valtionjohdolle tukevan selkänojan. Reservissä on voimamme.

Suomalaisten korkea maanpuolustustahto on ollut ja on tulevaisuudessakin uskottavan puolustuksemme ”kova ydin”. Te arvoisat Reserviläisliittolaiset teette tärkeää työtä maanpuolustustahdon ylläpitämisessä ja kehittämisessä.



Hyvät kuulijat,

EU:n tulevaisuuskonventin ehdotuksista neuvotellaan tiivistyvästi hallitusten välisessä konferenssissa. Unionin, johon laajentumisen jälkeen kuuluu 25 maata ja 450 miljoonaa ihmistä ja jonka jäsenvaltioiden kansantaloudet muodostavat neljänneksen maailmantaloudesta, täytyy olla uskottava tekijä myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Ollakseen uskottava kansainvälinen toimija unionilla tulee olla käytettävissään nykyistä laajempi keinovalikoima niin perinteisten kuin uudentyyppisten kriisien hallitsemiseksi. Suomi oli aikoinaan aloitteentekijänä EU:n kriisinhallintakyvyn parantamisessa. Unionin sotilaallisen kriisinhallintakyvyn kehittäminen on Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella syksyllä 1999 tehtyjen historiallisten peruspäätösten jälkeen edennyt ripeästi. EU on jo kyennyt käynnistämään ensimmäiset sotilaalliset operaationsa Makedoniassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Nyt on katsottava eteenpäin. Suomi tukee EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä unionin kokonaisuutta vahvistavalla tavalla. Tätäkin melko uutta ja myös vaikeaa ulottuvuutta kehitettäessä tulee varmistaa kaikkien jäsenmaiden mahdollisimman tasavertainen mukanaolo. Prosessi ei saa johtaa lopputulokseen, jossa unionin sisälle muodostettaisiin erilaisia suljettuja ryhmittymiä. Unioni voi olla vahva ja uskottava toimija ainoastaan siinä tapauksessa, että kaikki jäsenmaat kokevat sen toiminnan aidosti omakseen ja saavat mahdollisuuden osallistua omalla panoksellaan toiminnan kehittämiseen.

Tästä yhteisyyttä korostavasta näkökulmasta katsoen Petersbergin tehtävien täydentäminen, solidaarisuuslauseke ja puolustusmateriaalivirasto ovat perusteltuja hankkeita. Sen sijaan ”rakenneyhteistyötä” (40.6.) ja yhteisen puolustuksen (40.7.) periaatteen tuomisesta EU:iin ei voi pitää EU:n kokonaisuutta vahvistavina ratkaisuina.

Kriisinhallinta ja sen vaatimien voimavarojen kehittäminen ovat EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön perustoimintaa. Rakenneyhteistyö sotii unionin avointa perusluonnetta vastaan ja olisi vääränlainen vastaus unionin laajentumisen asettamille haasteille, joka perustuu yhdessä sovittuihin tavoitteisiin. Kriisinhallinta on aina yhteistä toimintaa sanan vaativassa merkityksessä. Suomi tavoittelee kahtiajakavan ehdotuksen poisjättämistä. Viimeaikaisen keskustelun valossa rakenneyhteistyö ei näytä tulevan hyväksytyksi konventin esittämällä tavalla. Sama arvio koskee myös yhteistä puolustusta turvatakuineen.

Arvoisat kuulijat,

Rauhankumppanuusyhteistyö Naton kanssa on antanut Suomelle mahdollisuuden osallistua eurooppalaisen kriisinhallinnan suunnitteluun ja päätöksentekoon sekä kehittää valmiuksiamme osallistua monikansallisiin kriisinhallintatehtäviin. Suora hyöty koituu myös oman puolustuksemme hyväksi.

Rauhankumppanuusyhteistyön kautta saavutettu yhteistyökyky on mahdollistanut Suomen täysipainoisen osallistumisen Nato-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin ensin 1990-luvun puolivälissä Bosniassa, sittemmin Kosovossa ja tämän vuoden elokuusta alkaen myös Afganistanissa. Suomalaisten pääosin reserviläisistä koostuvat joukot ovat osoittaneet kerta toisensa jälkeen menestyvänsä vaativissa kansainvälisissä tehtävissä vähintään yhtä hyvin kuin ammatti-armeijoiden joukot. Tunnustuksena osaamisesta ja luotettavuudesta Suomelle annettiin juuri päättyneen puolivuotiskauden ajaksi monikansallisen prikaatin johtovastuu KFOR -operaatiossa Kosovossa. Tämäkin tehtävä hoidettiin odotuksien mukaisesti – hyvin. Suomi valmistautuu jatkamaan rauhanturvaamista Kosovossa ensi kevään jälkeenkin merkittävällä panoksella.

Näin vastaamme YK:n pääsihteerin erityisedustajan, valtioneuvos Harri Holkerin vast’ikään esittämään näkökohtaan, jonka mukaan Balkania ja Kosovoa ei tule unohtaa esimerkiksi Afganistanin ja Irakin varjoon. Kuun alussa Kosovoon tekemäni vierailun perusteella ymmärrän valtioneuvoksen huolen, ja olen sitä mieltä, että on varauduttava myös pitkäjänteiseen sotilaalliseen läsnäoloon tässä Euroopan kulmassa.

Tulevaisuuden kriisinhallinta vaatii siviilitoiminnan voimistamista sotilaallisen rinnalla. Presidentti Ahtisaaren aloite siviilikriisinhallintakoulutuskeskuksen perustamisesta Suomeen ansaitsee voimakkaan tuen ja kannatuksen. Siviiliasiantuntijoiden valmennus operatiivisten valmiuksien luomiseksi käy yhä tärkeämmäksi. Suomen rauhanturvaamisprofiili on vahva ja osin omaperäinen. Se saisi lisää syvyyttä ja vaikuttavuutta Ahtisaaren mallin pohjalta. Sisäministeriön aktiivisuus tässä asiassa osaltaan vahvistaa myönteisen ehdotuksen realisoitumista. Tällaiseen koulutukseen reserviläisjärjestöjen antama kriisinhallintataitokoulutus voisi soveltuvasti kytkeytyä.

Hyvät naiset ja herrat,

Elämme keskinäisriippuvuuden maailmassa, joka muuttuu kenties nopeammin kuin itse ymmärrämmekään. Puolustuspolitiikan näkökulmasta turvallisuusympäristömme on muuttunut moniulotteiseksi ei ainoastaan siksi, että turvallisuuden käsitteellä on useita ulottuvuuksia, vaan myös siksi, että valtiot eivät enää yksin toimi turvallisuuden kentällä.

Valtioiden tasolla olemme historiallisestikin mielenkiintoisessa tilanteessa, jossa keskeisten valtioiden suhteita ei leimaa kilpailu tai jopa vastakkainasettelu, vaan yhteistyöpyrkimysten korostuminen.

Valtioiden välisen kilpailun, eli kansainvälisten konfliktien perinteisen käyttövoiman tilalle on tullut luhistuvien valtioiden ja terrorismin ”epäpyhä allianssi”, jonka vaarallisuutta teknologian leviäminen korostaa.



Uusille uhkille on tunnusomaista, että ne ovat vaikeasti ennakoitavissa ja usein varoitus-ajaltaan lyhyitä. Niihin on kuitenkin mahdollisuuksien mukaan pyrittävä vastaamaan myös ennaltaehkäisevästi. Näihin haasteisiin vastaamisessa korostuu mahdollisimman laajan keinovalikoiman käyttö ja tehostuva kansainvälinen yhteistyö talouden, diplomatian ja tiedustelun aloilla. Suomessa terrorismin vastainen toiminta kuuluu ensisijaisesti sisäasiainministeriön reviirille ja poliisin vastuulle, mutta poliisinkaan resurssit eivät riitä esimerkiksi joukkotuho-aseiden käytöllä uhattaessa.

Yhteistoimintaa turvallisuusviranomaisten kesken on entisestään lisättävä. Puolustusvoimillekin on kehitettävä entistä enemmän valmiuksia osallistua tähän yhteiseen toimintaan.

Selontekoon latautuu kovia odotuksia. Joka tapauksessa se laaditaan perusteellisten analyysien pohjalta. Tehtävä ei ole helppo. Turvallisuusympäristömme on muuttunut mm. Naton ja Venäjän laajentuvan yhteistyön sekä Baltian maiden Nato-jäsenyyksien johdosta. Se on muuttunut myös uusien uhkien nousun seurauksena. Haasteellista on löytää selonteon laatimisessa oikea tasapaino ns. perinteisten ja uusien uhkien välillä.

Perinteisiäkään uhkia ei ole viisasta vähätellä. Myönteistä on, että HVK:n tulokset ovat tiedossa, kun varsinaisia linjavalintoja selonteossa tehdään, sillä HVK tuloksineen voi hyvinkin antaa selkiyttävää perspektiiviä omille kannanotoillemme.

Jotta selonteko olisi myös nyt käyttökelpoinen väline puolustuspolitiikan linjaamisessa, laaja poliittinen konsensus olisi hyvästä – niin kuin kävi HVK -selonteonkin yhteydessä syys - lokakuussa eduskunnassa.



Ja vielä; Puolustusvoimiemme suorituskykyä täytyy tarkastella ja hoitaa aina pitkällä jänteellä –pidemmällä kuin yli vaalikauden. Miksi? Alasajettua suorituskykyä ja minikokoisia puolustusvoimia ei kohoteta hetkessä eikä kriisejä ja onnettomuuksia voida lailla kieltää. Suomi pystyy järjestämään kansallisen puolustuksen uskottavasti vielä nykyisellä voimavarojen tasolla, mutta tuskin alemmalla. Onpa turvallisuus- ja puolustuspoliittinen perusvalinta jatkossa mikä tahansa, itse järjestämämme kansallisen puolustuksen uskottavuudesta ei voi eikä pidä tinkiä. Jos valintamme olisi liittoutuminen, olisi meidän siinäkin tapauksessa pidettävä yllä uskottavaa kansallista puolustusta. Mikäli perusvalinnaksi tulee sotilaallisen liittoutumattomuuden jatkaminen, on paikallaan jatkaa samalla myös liittoutumisen mahdollistavalla tiellä. Tämä kokonaisuus on sitä paljon kaivattua todellista liikkumatilaa. Ratkaisut on tehtävä tämän ajan argumenteilla, historia tuntien mutta tulevaisuuteen katsoen.

Hyvät kuulijat,

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kenttä elää voimakkaan uudelleenarvioinnin kautta. Vuoden 2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon perusteella käynnistetty vapaaehtoisen maanpuolustuksen tehtävien vakiinnuttaminen on niveltynyt luontevasti puolustusjärjestelmämme kehittämiseen. Pääesikunta jätti marraskuun alussa vapaaehtoisen maanpuolustuksen tavoitteita ja kehittämistarpeita selvittäneen raporttinsa. Puolustusministeriö jatkaa tätä työtä tavoitteena tuottaa ensi vuoden turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon esitys vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta osana uudistuvaa puolustusjärjestelmäämme.

Ministeriön ja pääesikunnan yhteisesti valmisteleman uudistuksen keskeisenä periaatteena on koko vapaaehtoiskentän yhteistyön tiivistäminen. Nykyisiin järjestörakenteisiin ei ole tarkoitus puuttua. Uudessa toimintamallissa käytännön yhteistyötä on esitetty toteutettavaksi mm. alueellisissa ja paikallisissa toimintakeskuksissa, joissa siviilihallinto, puolustusvoimat ja vapaaehtoisjärjestöt toimisivat yhteisesti sovittujen tehtäväjakojen mukaisesti. Toiminta lujittaa Puolustusvoimien ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ja -työn sidettä.

Pääesikunta on esittänyt perustettavaksi reserviläisistä muodostettavia, puolustusvoimiin kuuluvia maakuntajoukkoja. Joukkojen valmiuksien tuottamisessa ja ylläpidossa olisi vapaaehtoiskentällä merkittävä asema. Esityksessä on myös kaavailtu keskeisimmät tavoitteet ei-asevelvollisten naisten koulutukselle ja käytölle mm. maakuntajoukkojen toimintaa tukevissa tukiyksiköissä.

Maakuntajoukkojen riveissä voisivat palvella myös naiset, jopa ne jotka eivät asevelvollisuuttaan ole suorittaneet. Tehtäviä riittää. Tulevaisuudessa on siis mahdollista, että kaikki halukkaat vapaaehtoiset voitaisiin sijoittaa nykyistä paremmin poikkeusolojen tehtäviin. Tämä edellyttäisi kuitenkin jokaiselta sijoitettavalta henkilökohtaista valintaa siitä, mihin toimintaan hän ensisijaisesti haluaisi sitoutua. Tämän päätöksen jälkeen hänet koulutettaisiin maakuntajoukkojen koulutusjärjestelmässä ja sijoitettaisiin esimerkiksi Puolustusvoimien sodan ajan vartioyksikköön tai rauhan ajan pelastuspalvelun vastaavaan muodostelmaan henkilön oman toiveen ja osaamisen mukaisesti.

Kansalaisten kriisivalmiuksien monipuolinen kehittäminen on eräänlaista vakuutusturvaa, ei yhteiskunnan militarisointia. Näitä taitoja saatamme me pohjoisen ihmiset tarvita myös pärjätäksemme ankarissa luonnon olosuhteissa. Kysymys on arjen turvallisuudesta ja kansalaistaitojen kehittämisestä niihin tarpeisiin tässä ja tulevassa ajassa.

Toivon, että keskustelu maakuntajoukoista ja yleensä vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä tulevaisuudessa sujuisi ilman poliittista ja muutakin kiihkoa. Ei kannata kaivautua tässäkään 2000-luvun asiassa menneisyyden juoksuhautoihin.

Hyvä juhlayleisö

Reserviläisliiton rooli maanpuolustuksen kentässä on tärkeä. Suurimpana reserviläisjärjestönä, sinibareteilla vahvistettuna yli 35 000 jäsenen liitto on merkittävä pienempien yhdistysten kattojärjestö, jossa tehdään arvokasta maanpuolustustyötä. Maanpuolustustyötä voi tehdä monella tavalla ja monella eri tasolla, ja se on aina yhtä arvokasta, kun siinä on sydän mukana. Maanpuolustus on yhteinen asia. Se koskee niin miehiä kuin naisiakin, ja kaikilla tuleekin olla mahdollisuus osallistua siihen. Tässä suhteessa Reserviläisliiton toteuttama "ovien aukaiseminen" myös niille, jotka eivät varusmiespalvelusta ole suorittaneet, on tervetullutta.

Olen pannut tyytyväisyydellä merkille Reserviläisliiton monipuolisen aktiivisuuden sotiemme veteraanien tukemisessa. Tämä on tärkeä asia. Yhä useampi veteraani kokee todellista yksinäisyyttä etenkin kun ystävät, veteraaniveljet siirtyvät iäisyyteen. Nostan tähän liittyen esille yhden konkreettisen ehdotuksen. Jatkosodan päättymisestä tulee kuluneeksi ensi vuonna 60 vuotta, Lapin sodan päättymisestä 60 vuotta keväällä 2005. 2004-2005 on siis eräänlainen merkkivuosi, päättyiväthän 60 vuotta sitten pitkään kestäneet ja kansaa kuluttaneet sodat Suomen säilyttäessä itsenäisyytensä.

Kutsunkin Reserviläisliittoa yhdessä muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa, niiden antaman muun tuen lisäksi, pohtimaan sopivia tapoja toteuttaa eräänlaista asevelitoimintaa veteraanien suuntaan. Tavoitteena voisi olla, että merkkivuoden aikana jokaiseen veteraaniin otettaisiin yhteyttä nuorempien sukupolvien, reserviläistemme, toimesta.

Tavoitteena olisi tapaamisin ja keskusteluin lujittaa sukupolvien välistä sidettä, siirtää veteraanien perintöä nuoremmille ikäluokille ja ennen muuta lievittää monien veteraanien kokemaa yksinäisyyttä ”Aseveljeä ei jätetä” - hengessä. Puolustusvoimat voisivat tarvittaessa osaltaan tukea tätä toimintaa. Meillä kaikilla on tässä – arvokkaan perinnön siirtämisessä ja samalla kolkon yksinäisyyden lievittämisessä - yhteinen tärkeä tehtävä.

Hyvä juhlaväki,

Suomen nykyinen turvallisuuspoliittinen asema on vahva ja vakaa, pitkälti oman toimintamme ansiosta. Suomi voikin tehdä turvallisuus- ja puolustuspoliittiset linjaukset selonteossa aidon vapaasti. Meitä ei pakoteta mihinkään eikä estellä tekemästä omia valintoja. Niin se pitää ollakin – itsenäisessä tasavallassa, avoimessa yhteiskunnassa.

Toivotan teille hyvää juhlapäivää sekä intoa toimia omilla tehtäväkentillänne Suomen turvallisuuden hyväksi.

Palaa otsikoihin