Puheet
Puolustusministeri Antti Kaikkosen juhlapuhe Operaatio Pohjanloimu -juhlatilaisuudessa 27.4.2022
Hyvät juhlavieraat, suomalaiset sotilaat, arvoisa yleisö, ärade publik, hyvät naiset ja miehet.
Buorre beaivi.
Olemme kokoontuneet tänne Kilpisjärvelle Suomen historian kannalta merkittävään paikkaan. Näissä jylhissä maisemissa käytiin Lapin sodan viimeiset taistelut lähes kahdeksan vuosikymmentä sitten.
Käsivarren suunnan taisteluissa vastuullisena joukkona toimi Jalkaväkirykmentti 1. Tammikuussa 1945 siitä koottiin Mannerheim-ristin ritarin, everstiluutnantti Kalervo Loimun johtoon ”Taisteluosasto Loimu”, jonka tehtäväksi tuli varmistaa viimeisten saksalaisten sotilaiden poistuminen Käsivarren alueelta. Saksalaisen 6. vuoristodivisioonan joukot olivat ryhmittyneet alueelle laajasti puolustusasemiin. Tammi-huhtikuun aikana Osasto Loimu teki tiivistä partiointia ja hyökkäyksiä saksalaisten asemia vastaan. Laajempi hyökkäys aloitettiin 24.-25.4. yöllä, jonka seurauksena saksalaiset joukot aloittivat vetäytymisensä rajan yli Norjaan.
Huhtikuun 27. päivänä 1945 klo 13.30 Osasto Loimu sai varmistettua, että viimeisetkin saksalaiset olivat vetäytyneet Norjan puolelle. Lapin operaatiota johtanut kenraaliluutnantti Siilasvuo saattoi ilmoittaa ylipäällikölle täyttäneensä edellisenä vuonna saamansa tehtävän; saksalaiset joukot oli karkotettu Pohjois-Suomesta.
Tasan 77 vuotta sitten tänään, lumipukuiset suomalaiset sotilaat nostivat Suomen valtiolipun salkoon tällä paikalla täällä Kilpisjärvellä - kolmen valtakunnan rajapyykillä.
Tämä yksittäinen tapahtuma on historiallisesti merkittävä. Se symboloi pitkän, lähes kuusi vuotta kestäneen sodan päättymistä. Aseet vaikenivat Suomessa, kun Lapin sota lopulta päättyi.
Sittemmin tämä päivä on vahvistettu koko veteraanisukupolven juhlapäiväksi ja yleiseksi liputuspäiväksi. Kansallinen veteraanipäivä on rauhan juhla. Rauhan, jonka veteraanisukupolvet meille sitkeydellään lunastivat.
Hyvät kuulijat,
Tänä vuonna kansallisen veteraanipäivän tunnukseksi on valittu lausahdus ”Maamme versoo uutta - I vårt land spirar det nya”. Teema korostaa sotiemme veteraanien perinnön siirtymistä nuoremmille sukupolville jaetuksi ymmärrykseksi, josta kasvaa uutta sisältöä.
Kunnioitamme veteraaneja hoitamalla vuorostamme rakasta isänmaata ja sen rantoja. Veteraanit tekivät arvokkaimman työn minkä kansalainen voi tehdä – he turvasivat maamme itsenäisyyden. Olemme siitä veteraaneille ikuisesti kiitollisia.
Idag, då vi firar den nationella veterandagen här i Finland vid Treriksröset, vill jag utnyttja det här tillfället också för att hedra alla de Svenska och Norska krigsveteranerna som frivilligt kämpade för Finland både i Vinterkriget och i Fortsättningskriget. Vi sätter stor värde på deras insats och offringar. Finlands sak var er sak.
Veteraaneja on joukossamme vielä noin 4 000, heistä sotainvalideja on noin 700. Veteraaniemme keski-ikä on jo lähes 97 vuotta ja useita kymmeniä heistä on saavuttanut jo kunniakkaan sadan vuoden iän. Veteraanien puolisoita ja leskiä sekä sotaleskiä on noin 12 000.
Veteraanien harvenevat joukot tarkoittavat, että yhä harvemmalla suomalaisella on mahdollisuutta kohdata sodan kokeneita. Siksi on tärkeää, että veteraanien perintöä vaalitaan muilla tavoin. Tämä kolmen valtakunnan rajapyykillä järjestettävä juhlallinen lipunnosto on siitä yksi esimerkki.
On upeaa, että lähes 80 vuoden jälkeen löytyy näin sankka joukko, joka saapuu tälle muistojen täyteiselle paikalle, tiettömän taipaleen päähän. Yhtä lailla hienoa on nähdä paikalla Jääkäriprikaatin varusmiehistä koottu kunniaosasto. Teissä on puolustuksemme tulevaisuus. Se, että saatte jakaa tämän hetken veteraanien kanssa, on niin teille kuin myös minulle, suuri kunnia.
Hyvät läsnäolijat,
Venäjän tälläkin hetkellä jatkuva hyökkäys Ukrainaan on hallinnut sekä mediatilaa, että valtiojohdon työjärjestystä viimeisen puolentoista kuukauden ajan. Asioiden tärkeysjärjestys meni kertaheitolla uusiksi.
Sotiminen Ukrainassa on vahvasti leimannut varmasti myös kaikkien teidän tähänkin juhlaan kokoontuneiden elämää. Sotaa ei voi välttää yksikään, joka lehden tai television avaa.
Moni asia mihin olimme tottuneet vielä vuodenvaihteessa, näyttäytyy nyt täysin uudessa valossa. Yksi suurimmista niistä on turvallisuus. Turvallisuusympäristön merkittävä ja pitkäaikainen muutos aiheuttaa tarpeen arvioida uudelleen myös maamme puolustuspoliittisia ratkaisuja ja puolustuksemme perusteita.
Hyvät kuulijat,
Suomessa 82 vuotta sitten talvisota yhdisti Suomen kansan ylivoimaiselta näyttänyttä vihollista vastaan. Suomalaiset kaikista yhteiskunnan eri kerroksista astuivat palvelukseen torjuakseen maahan kohdistuvan hyökkäyksen ja lunastaakseen taistellen maamme itsenäisyyden.
Syntyi ”talvisodan henki”, joka vielä tänä päivänäkin on vahvan maanpuolustustahtomme perusta.
Tätä henkeä meidän on syytä vaalia. Samankaltainen henki on syntynyt myös Ukrainassa Venäjän hyökkäyksen johdosta.
Uskottava puolustuskyky edellyttää ajanmukaista ja taistelukentän vaatimukset täyttävää puolustusmateriaalia, riittäviä ampumatarvike- ja varaosavarantoja, Puolustusvoimien henkilökunnan ja reserviläisten riittävää osaamista sekä koko kansakunnan korkeaa maanpuolustustahtoa.
Maanpuolustustahto onkin Suomessa edelleen maailman huippuluokkaa. Useampi kuin neljä viidestä suomalaisesta uskoo asevelvollisten olevan halukkaita puolustamaan Suomea, vaikka asein. Voimme olla tästä tavattoman ylpeitä.
Oma, vahva kansallinen, laajaan reserviin perustuva puolustuskykymme on turvallisuutemme kivijalka – nyt ja tulevaisuudessa. Huolimatta siitä mikä on turvallisuuspoliittinen ratkaisumme tulevaisuudessa.
Lähtökohtamme on, että koko maata puolustetaan − aina pohjoisinta Lappia ja eteläisintä saaren rantaa myöten.
Panostamalla puolustukseemme nostamme kynnystä sille, ettemme koskaan enää joutuisi sotilaalliseen konfliktiin.
Olemme jo vuosikymmeniä tehneet sotilaallista yhteistyötä kumppaniemme kanssa. Luonnollisia yhteistyökumppaneita meille ovat olleet muut Pohjoismaat, erityisesti Ruotsi ja viime aikoina myös Norja.
Pohjoismainen yhteistyö vahvistaa puolustuskykyämme. Siksi sitä kannattaa edelleen kehittää ja vaalia.
Huomionarvoinen johtopäätös kaksi viikkoa sitten julkaistussa hallituksen ajankohtaisselonteossa on kuitenkin seuraava: ne kansainväliset puolustusyhteistyörakenteet ja -järjestelyt, jossa Suomi on mukana, eivät ole yhteisen puolustuksen kaltainen turvallisuusratkaisu. Ne eivät myöskään sisällä turvatakuita tai -velvoitteita. Tästä syystä eduskunta keskustelee tälläkin hetkellä päivitetystä ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta sekä sotilaallisen liittoutumisen mahdollisuudesta.
Suomelle mahdollisen Nato-jäsenyyden merkittävin vaikutus olisi se, että Suomi olisi osa Naton yhteistä puolustusta ja viidennen artiklan mukaisten turvatakuiden piirissä.
Mahdollinen sotilaallinen liittoutuminen toisi muutoksia, mutta sisältäisi myös jatkuvuutta. Päättäisimme jatkossakin itse puolustuksemme toteuttamisperiaatteista. Asevelvollisuus, koulutettu reservi ja korkea maanpuolustustahto olisivat Suomen puolustuksen perusta myös Naton jäsenenä.
Puolustusvoimien 280 000 sotilaan sodan ajan vahvuudesta yli 95% on reserviläisiä, joten puolustuksemme uskottavuus lepää lopulta reserviläistemme hartioilla, aivan kuten sotavuosina − unohtamatta varusmiespalvelustaan suorittavia tai sotien aikaan suorittaneita varusmiehiä.
Etenkin Lapin sodassa varusmiesten rooli oli merkittävä. Reserviläisistä koostuva kenttäarmeija oli jouduttu kotiuttamaan Neuvostoliiton kanssa solmittujen rauhanehtojen mukaisesti. Vastuu Lapin sodasta jäi pitkälti varusmiehille.
Joka tapauksessa, lähes kahdeksan vuosikymmentä sitten reserviläisemme ja silloiset varusmiehemme, nykyiset veteraanit, osoittivat, että hartioissa on voimaa.
Elämme nyt mielenkiintoisia ja historiallisia aikoja monessa mielessä. Oli lähitulevaisuuden kehitys mikä tahansa, niin kaikissa vaihtoehdoissa puolustusratkaisumme ydin - laajaan reserviin perustuvat Puolustusvoimat tulevat säilymään.
Puolustusvoimat kuuluu kaikille.
Hyvä juhlayleisö,
Kansallinen veteraanipäivä on hyvä hetki muistaa veteraaneja ja koko sodan ajan sukupolvea heidän uhrauksistaan, joiden ansiosta voimme elää nyt vapaassa ja itsenäisessä Suomessa. Kun veteraanipäivänä näemme siniristilipun hulmuavan lippusaloissa, muistakaamme Maamme-laulun sanat.
”Ei laaksoa, ei kukkulaa,
Ei vettä rantaa rakkaampaa,
Kuin kotimaa tää pohjoinen,
Maa kallis isien.”
Näillä sanoilla tervehdin tätä koolla olevaa juhlaväkeä ja kiitän Pohjan Jääkärikiltaa sekä Jääkäriprikaatia tilaisuuden järjestelyistä ja arvokkaasta työstä suomalaisen maanpuolustuksen ja veteraanisukupolven muiston eteen.
Suomi on hieno maa. Pidetään siitä yhdessä hyvää huolta.
Hyvää kansallista veteraanipäivää!
Buori álbmotlaš veteránabeaivvi!