Puolustusministeri Jan-Erik Enestam maanpuolustusjärjestöjen tilaisuudessa Mikkelissä 25.10.1999

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam maanpuolustusjärjestöjen tilaisuudessa Mikkelissä 25.10.1999 SUOMEN PUOLUSTUSPOLITIIKAN NÄKYMÄT Arvoisa maanpuolustusväki Hyvät kuulijat Aion tänään puhua teille teemasta "Suomen puolustuspolitiikan näkymät".

Teen sen hyvin mielelläni kahdestakin syystä. Ensiksikin voi sanoa, että meillä menee hyvin, mitä puolustuspolitiikkaan tulee. Suunnitelmamme puolustusvoimien kehittämiseksi vastaamaan tulevaisuuden turvallisuushaasteita etenevät hyvin. Olemme lähettäneet jokin viikko sitten pataljoonan osallistumaan kriisinhallintaoperaatioon Kosovoon. Pataljoona on aloittanut toimintansa siellä menestyksellisesti. Lisäksi meillä on takana erittäin hyvin onnistunut kansainvälinen, oikeastaan historiallinen rauhanturvaharjoitus Suomessa. Ja toiseksi on erittäin miellyttävää puhua puolustuspolitiikassa täällä Mikkelissä, jonka maanpuolustukselliset siteet historiassamme ovat vertaansa vailla.

Hallitusohjelmassa todetaan Suomen turvallisuuspolitiikan perustana olevan uskottava puolustuskyky. Uskottavaan puolustuskykyyn sisältyy muutakin kuin perinteistä maanpuolustusta. Meidän on oltava valmiit antamaan oma panoksemme silloinkin, kun alkava kriisi ei ole meidän rajallamme vaan jossain kauempana, kuten viime aikoina Balkanilla. Osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan on maamme alueen puolustamisen lisäksi uskottavan puolustuskyvyn toinen peruspilari. Tänään suomalaisten rauhanturvaajien toiminta niin Bosniassa kuin Kosovossakin on omien turvallisuusetujemme mukaista. Näin olemme sammuttamassa kriisiä sen alkulähteillä, ettei se laajene ja etene kohti meidän rajojamme. Olemme Balkanilla edustamassa myös suomalaisia elämänarvoja, moniarvoisen, vähemmistöt huomioivan yhteiskunnan turvaamista.

Kriisinhallinta on ollut voimakkaasti esillä tämän syksyn aikana. Kosovoon lähetetty rauhanturvapataljoona edustaa myös meneillään olevaa puolustusvoimiemme uutta kehitysvaihetta. Osa pataljoonan rauhanturvaajista on saanut rauhanturvakoulutuksensa varusmieskoulutukseen liittyen Porin prikaatissa. On syytä muistuttaa, että tämän KFOR-pataljoonan lisäksi meillä on pataljoona myös Bosniassa ja Libanonissa. Minulla oli tilaisuus muutama viikko sitten vierailla kaikissa näissä rauhanturvajoukoissamme. Omaan havaintoon ja ulkopuolisilta saadun tunnuksen perusteella voin hyvin sanoa, että voimme olla ylpeitä suomalaisten naisten ja miesten toiminnasta noissa kaikissa kolmessa operaatiossa. Kun niissä on yhteensä noin 1800 suomalaista turvaamassa rauhaa, voimme hyvällä omallatunnolla sanoa, että kannamme vastuumme kansainvälisen yhteisön yhteisen turvallisuuden säilymisestä.

Kun eduskunnassa keskusteltiin Suomen osallistumisesta KFOR-operaatioon Kosovossa, epäiltiin eräissä puheenvuoroissa, mahtuuko operaatio rauhanturvalakimme puitteisiin. Vaikka syynä eduskunnassa esitetyille epäilyksille mitä ilmeisimmin oli epäselvyys rauhanturvaamiseen liittyvästä käsitteistöstä, on katsottu tarpeelliseksi tarkastella rauhanturvalain ajanmukaisuutta. Tavoitteena on, että Suomi voisi vastaisuudessakin osallistua kriisinhallintaan Euroopassa ja sen lähialueilla samoista lähtökohdista kuin muut vastaavassa asemassa olevat maat. Olen asettanut asiaa selvittämään työryhmän, joka jättää raporttinsa tämän kuun lopulla.

Toinenkin rauhanturvaamiseen liittyvä tapahtuma, Satakunnassa syyskuussa pidetty Nordic Peace 99 - rauhankumppanuuden hengessä pidetty harjoitus sai niinikään runsaasti julkisuutta osakseen. Harjoitus oli historiallinen tapahtuma monessakin mielessä, eikä vähiten siksi, että se toi Lounais-Suomeen aseistettuja vieraita joukkoja ensi kertaa sitten Suomen sodan 1808-09. Toisin kuin venäläisillä joukoilla silloin lähes 200 vuotta sitten nyt täällä olleilla Ruotsin, Norjan ja Tanskan komppanioilla oli pelkästään rauhanomaisia aikeita.

Tämä Nordic Peace 99 harjoitus oli järjestyksessä kolmas sarjassa, joista edelliset on pidetty Ruotsissa 1998 ja Norjassa 1997. Sarjan seuraava rauhankumppanuuteen liittyvä harjoitus on ensi vuonna Tanskassa. Rauhankumppanuus on NATOn perustama järjestelmä, jonka puitteissa pyritään NATO-maat ja ei-NATO-maat saamaan kykeneviksi toimimaan yhdessä rauhanturvatehtävissä.

Rauhankumppanuutta on joskus sanottu NATO-jäsenyyden odotushuoneeksi. Se voi olla sitä tai ei ole sitä, aivan kuten asianomainen maa itse haluaa. NATOn jäsenyyttä tavoittelevat maat voivat käyttää rauhankumppanuuden jäsenyysohjelmaa, Membership Action Plania (MAP) astinlautana NATOon. Me emme tähän ohjelmaan osallistu, sillä emme ole pyrkimässä liiton jäseneksi. Suomi on kylmän sodan jälkeen määritellyt linjakseen sotilaallisen liittoutumattomuuden. Lähtökohtanamme on, että meillä on sekä poliittinen tahto että taloudelliset edellytykset ylläpitää sellaista kansallista puolustuskykyä, joka muodostaa uskottavan kynnyksen sotilaallisen voiman käyttöä sillä uhkaamista vastaan. Suomeen ei kohdistu sellaisia sotilaallisia uhkia, joiden ennaltaehkäisemiseen tai torjumiseen sotilasliiton turvallisuustakuut voitaisiin katsoa tarpeellisiksi.

Hyvät kuulijat

Edellä mainitsemani kansainväliset operaatiot, joihin puolustusvoimamme osallistuvat, ovat saaneet erityisesti tänä syksynä osakseen niin runsaasti huomiota tiedotusvälineissä, että sotaväen tärkein tehtävä, oman maan puolustaminen tahtoo joskus jäädä varjoon. Puolustusvoimissa on parhaillaan menossa voimakas kehitysvaihe, jonka perustana on runsaat kaksi vuotta sitten eduskunnalle annettu turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko. Se käynnisti puolustusvoimien rakennemuutoksen, jonka seurauksena meillä on tulevaisuudessa miesvahvuudeltaan pienemmät, mutta toimintavalmiudeltaan paremmat puolustusvoimat. Selonteon määrittelemää puolustusvoimien rakennemuutosta ollaan parhaillaan toteuttamassa. Tiedän, ettei kaikkia toteutettuja toimia ole joka paikassa kättentaputuksin tervehditty. Vaasan Rannikkopatteriston ja Pohjan Prikaatin lakkauttamiset olivat ymmärrettävästi ankaria iskuja Vaasalle ja Oululle. Mutta meidän on otettava huomioon selvät realiteetit: Ikäluokkien supistumisen myötä ei tarvita kaikkia aikaisempia varuskuntia. Ja lisäksi rationalisointiin meitä pakottaa niukka puolustusbudjetti.

Puolustuspoliittiset kysymykset tullevat lähitulevaisuudessa olemaan julkisuudessa laajemman keskustelun kohteena, sillä edellä mainitsemassani puolustuspoliittisessa selonteossa edellytettiin, että vuonna 2001 on tarkastuspiste, jossa katsotaan onko kehitys maailmalla ollut sen suuntainen kuin selonteossa on arvioitu. Toisaalta on tarkoitus myös luoda katsaus siihen, millä tavoin selonteon linjaama kehitys on puolustusvoimissa toteutunut. Toisaalta selonteon mukaan tarvitaan neljä vuotta myöhemmin, vuonna 2005, laajempi perusselvitys puolustuspolitiikasta. Näin menetellen saadaan eduskunta säännöllisesti pohtimaan myös puolustuspolitiikkaa hieman laajemmin, mikä muuttuvassa maailmassa on erittäin hyvä asia.

Puolustusvoimien rahoitusrintamalla ollaan tosin etenemässä hyvään suuntaan. Kun torjuntahävittäjien hankinta sattui samaan aikaan syvän laman kanssa, jouduttiin puolustusvoimissa leikkaamaan toimintamenoja. Niihin puuttuminen näkyi välittömästi mm. kertausharjoitusten määrässä, jota jouduttiin pakkotilanteessa supistamaan aivan liian paljon. Torjuntahävittäjähankinnan lasku alkaa nyt olla vähitellen maksettu. Se merkitsee hieman väljyyttä puolustusbudjetissa, mikä tulee näkymään mm. voimakkaasti lisääntyvänä kertausharjoitusten määränä.

Paikallisjoukkojen koulutus tulee yhä selkeämmin nojaamaan vapaaehtoisten kansalaisten tekemään maanpuolustustyöhön. Vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen merkityksen kasvu kuvastuu myös siihen ohjattujen määrärahojen muodossa. Olen tyytyväinen siihen tapaan, jolla tätä 1990-luvun alussa käynnistettyä toimintaa on viety eteenpäin. Puolustusvoimat on määritellyt omasta organisaatiostaan yhteistyöosapuolet järjestelmän ohjaamiseksi ja tukemiseksi. Näin tulee ollakin.

Vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta edellyttää vahvaa tahtoa puolustaa omaa maataan. Maanpuolustustahdosta meillä on loistavia esimerkkejä viime sotien ajoilta. Onneksi näyttäisi myös siltä, ettei polvi ole pojasta huonontunut. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan, MTS:n säännöllisesti tilaamassa mielipidemittauksessa yli 80 prosenttia suomalaista vastaa myönteisesti kysymykseen " Jos Suomeen hyökättäisiin, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?" Vastaavasti jopa 85 prosenttia suomalaista myönteisesti kysymykseen "Jos Suomeen hyökättäisiin, niin olisitteko itse valmis osallistumaan maanpuolustuksen eri tehtäviin kykyjenne ja taitojenne mukaan?"

Korkeasta maanpuolustushengestä kertoo myös se, että varusmiespalveluksen suorittaminen on edelleen nuoren miehen kunnia-asia. Vaikka siviilipalvelusta puhutaan hyvin paljon, valtaenemmistö, runsaat 80 prosenttia suorittaa varusmiespalveluksen. Viimeisimmän ikäluokan kohdalla prosentti oli niinkin korkea kuin 85. Eikä tietenkään pidä unohtaa sitä, että täysin vapaaehtoisesti isänmaan turvaamiseksi käyttää vuoden verran elämästään vuosittain myös noin 400 nuorta naista.

Suomen kokoista laajaa maata on mahdoton puolustaa ilman suurta yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaa armeijaa. Tämä asia on itsestäänselvyys suomalaisille, sillä mielipidemittauksen mukaan 75 prosenttia kansalaisista haluaa säilyttää nykyisen asevelvollisuuteen perustuvan puolustusjärjestelmämme. Yleisellä asevelvollisuudella on tosin muutakin arvoa kuin pelkkä maanpuolustuksellinen välttämättömyys. Se korostaa myös suomalaisten tasa-arvoa. Maailmassa on harvoja paikkoja, jossa ollaan yhtä tasa-arvoisia kuin Suomen puolustusvoimien alokastuvassa. Uskaltaisin väittää, että asevelvollisuuden suorittamisen yhteinen kokemus on merkittävä syy suomalaisen yhteiskunnan vakauteen.

Max Jakobson esitti kysymyksestä asevelvollis- vai ammattiarmeija erittäin sattuvan analyysin parisen vuotta sitten. Lainaan häntä muistinvaraisesti. Jakobson totesi, että Saksan länsipuolella olevilla maille ei ole sotilaallisia uhkia. Ne eivät joudu nähtävissä olevan tulevaisuuden aikana puolustamaan alueettaan hyökkäystä vastaan. Sitä vastoin niitä tarvitaan kriisinhallintatehtäviin eri puolilla Eurooppaa ja ehkä kauempanakin.

Britit luopuivat asevelvollisuudesta pian toisen maailmansodan jälkeen. Hollanti ja Belgia ovat päätyneet samaan ratkaisuun aivan pari kolme vuotta sitten. Ranskassa asevelvollisuus päättyi viime syksynä. Espanjassa ja Portugalissa on niinikään menossa valmistelut ammattiarmeijaan siirtymisestä. Ja kaikki nämä maat ovat Saksan länsipuolella.

Mutta miten on tilanne Saksan itäpuolella? Kaikissa niissä on säilytetty yleinen asevelvollisuus oli niillä rajaa Venäjän tai entisten neuvostotasavaltojen kanssa tai ei.

Sanotaan että tämän päivän maailmassa strategisten voimavarojen keskinäinen merkitys on muuttunut. Valtioiden taloudellinen kapasiteetti on tullut sotavoimia merkittävämmäksi. -Talouden huomiotta jättävä sotilaallisen kapasiteetin rakentaminen päinvastoin johtaa perikatoon, kuten nähtiin Neuvostoliitossa. Päinvastainen esimerkki ovat Toisessa maailmansodassa tappiolle jääneet Saksa ja Japani. Ne suuntautuivat ja keskittyivät rauhanomaiseen tuotantoon ja ovat nyt useilla alueilla vahvempia kuin ne maat, jotka olivat rauhanneuvotteluissa voittajien puolella.

Puhutaan myös aineettomista tekijöistä, jotka auttavat kansoja selviämään kriiseistään. Tällaisia resursseja valtioiden voimasuhteita arvioitaessa ovat esimerkiksi yhteiskunnan vakaus, kansan sivistystaso sekä kansallinen kulttuuri. Kaikki mainitsemani asiat ovat ominaisuuksia, jotka eittämättä voimme lukea suomalaisten vahvuuksien joukkoon.

Yhteiskuntamme on poikkeuksellisen vakaa ja sen vauraus on lisääntynyt; Hallitukset ovat jo parinkymmenen vuoden ajan pääsääntöisesti istuneet koko vaalikauden, mikä aiemmin oli tuiki tuntematon ilmiö. Merkittäviltä lakkoliikkeiltäkin on viime vuosina vältytty. Mitä taas sivistykseen tulee, suomalaiset nuoret opiskelevat enemmän korkeakouluissa kuin missään muussa maassa. Suomalaiset muusikot niittävät laakereita maailman esiintymislavoilla ja suomalaiset ovat kysyttyä tavaraa esimerkiksi teatterinjohtajina Ruotsissa. Enkä jättäisi mainitsematta kansallisuuden elinvoiman kannalta yhtä merkittävää kulttuurin lajia, urheilua. On ilahduttavaa, että yhä useampien urheilulajien palkinnonjaossa siniristilippu nousee salkoon.

Kaikki nämä vahvuudet takaavat, ettemme tule katoamaan kansansirpaleena EMU-Eurooppassa. Suomi onkin historiallisessa tilanteessa. EU-puheenjohtajuuden lisäksi olemme mukana EMU:n kaltaisissa eurooppalaisissa järjestelyissä, joista naapurimme jättäytyivät pois, mutta pohtivat nyt kuumeisesti, millä saisivat korjattua väärät ratkaisunsa. Meidän poliittisilla johtajillamme on ollut rohkeutta myös tänään kuten vaaran vuosinakin saattaa oman näkemyksensä mukaiset päätökset ratkaisuun, vaikka ne eivät tekohetkellä olleetkaan kaikkien hyväksymiä. Näin voidaan menetellä vakaassa yhteiskunnassa.

Voimme pitää historiallisena sitäkin, että viimeisten tilastojen valossa ensi kertaa suomalaisella kuluttajalla on enemmän ostovoimaa kuin läntisillä naapureillamme. Ruotsin ohittaminen elintasokilpailussa on yksi niitä asioita, joista on tapana sanoa "Kuka olisi uskonut vielä 70-luvulla", kun suomalaisia sadoin tuhansin siirtyi leveämmän leivän perässä Pohjanlahden länsipuolelle.

Hyvät kuulijat

Tänä syksynä tullaan palaamaan monessa yhteydessä ajassa 60 vuotta taaksepäin. Kesästä 1939 saakka oli Karjalan kannaksella tehty linnoitustöitä. 60 vuotta sitten, 21. lokakuuta J.K. Paasikivi ja Väinö Tanner istuivat junassa matkalla Moskovaan toiselle neuvottelukierrokselle, missä he yrittivät torjua meille esitettyjä vaatimuksia alueluovutuksista ja tukikohdista neuvostojoukoille. Suomenlahden eteläpuolella oli vastaaviin vaatimuksiin jo suostuttu ja neuvostojoukkoja oli saapunut niin Viroon, Latviaan kuin Liettuaankin. Neuvostoliiton esitettyä 5. lokakuuta Suomelle kutsun neuvotteluihin Moskovaan, oli suojajoukkojärjestelmä pantu liikekannalle. Lisäksi toimeenpannut ylimääräiset reservin kertausharjoitukset, jotka muistamme lyhenteestä YH , merkitsivät käytännössä myös yleistä liikekannallepanoa. Viipurin läänille oli annettu evakuointiohjeet. Edessä olivat kovat ajat Suomelle ja suomalaisille. Kun viisi vuotta myöhemmin laskettiin kaatuneiden määriä, voitiin vain todeta luvun ylittäneen kolmen kokonaisen vuosiluokan lukumäärän. Mutta Suomi oli selviytynyt tulikokeestaan. Voimme tänään 60 vuotta myöhemmin ylpeänä arvuutella ulkomaalaisilla, mitkä olivatkaan ne eurooppalaiset toiseen maailmansotaan osallistuneiden maiden pääkaupungit, joita ei miehitetty. Nehän olivat Lontoo, Moskova ja Helsinki.

Palaa otsikoihin