Puolustusministeri Jan-Erik Enestamin alustus maanpuolustuskurssitapaamisessa Helsingissä 30.1.2001

Puolustusministeri Jan-Erik Enestamin alustus maanpuolustuskurssitapaamisessa 30.1.2001 KATSAUS PUOLUSTUSPOLITIIKKAAN VUOSINA 1997-2001 Valtioneuvosto antoi keväällä 1997 eduskunnalle ensimmäisen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selontekonsa.

Siinä tarkasteltiin laajasti Suomen turvallisuuspoliittisen aseman muutosta sekä lähialueen sotilaallista tilannetta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Selonteossa vahvistettiin Suomen nykyinen turvallisuuspoliittinen linja ja sen kehittämisen suuntaviivat. Painopiste oli puolustuspolitiikan ja puolustusvoimien kehittämistavoitteiden määrittelyssä. Hallitus totesi Euroopan turvallisuuspoliittisen muutoksen ja asevoimien yleisen kehityksen luoneen sekä tilaisuuden että tarpeen uudistaa merkittävällä tavalla puolustusvoimiemme rakenteita ja toimintaa.

Puolustusuudistusta ryhdyttiin ripeästi toteuttamaan, kun eduskunta oli käsitellyt selonteon. Rauhanajan organisaation ja koulutusjärjestelmän muutokset on jo toteutettu ja valmiusyhtymien materiaalinen kehittäminen aloitettu. Lähes pysähdyksissä olleet kertausharjoitukset on parin vuoden tauon jälkeen käynnistetty. Uudistetun koulutuksen ja materiaalihankintojen tavoitteena on aiempaa tehokkaammat, joskin pienemmät puolustusvoimat. Asevoimia supistetaan naapurimaissammekin, vaikkakin aivan eri mittakaavassa ja osin myös eri syistä.

Kotimaan puolustuspolitiikassa on riittänyt monia kiinnostavia aiheita. Julkisuudessa on käyty vilkasta keskustelua Suomen kannasta jäädä ainoana EU:n jäsenmaana, joka ei ole allekirjoittanut Ottawan jalkaväkimiinat täydellisesti kieltävää sopimusta (huom Kreikka ei ole ratifioinut). Kuljetushelikopterihankintaa ja siihen liittyvää saattohelikopterikysymystä on käsitelty laajasti aina eduskuntaa myöten. Varuskuntien lakkauttaminen Oulussa ja Vaasassa ovat osoittaneet ne monet vaikeudet, jotka sisältyvät luopumiseen paikallisella tasolla tutusta ja turvallisesta yhteisöstä ja toimijasta. Myös Baltian maat ovat ajoittain olleet huomion kohteena kun niille on annettu sotilaallista apua eri muodoissa.

Alustuksessani en keskity enempää kotimaan asioihin vaan valotan puolustuspolitiikan ehkä vaikeammin miellettävää osa-aluetta, kansainvälistä yhteistyötä. Tapahtuneet muutokset ovat olleet puolustuspoliittisesti sisällöllisesti merkittäviä, mutta kotimaan puolustuksessa käytettäviin resursseihin verrattuna vähän panostusta vaativia.

Puolustuksen kansainvälinen ulottuvuus

Suomi on määrätietoisesti mukana rakentamassa yhteistyöhön perustuvaa turvallisuutta Euroopassa. Halumme ja valmiutemme osallistua kriisien ennalta ehkäisemiseen ja rajoittamiseen ovat laajentaneet puolustusvoimiemme kansainvälistä toimintaa. Puolustuspolitiikalla on sekä kansallinen että kansainvälinen ulottuvuus, joiden yhteinen päämäärä on Suomen turvallisuuden vahvistaminen.

Suomen puolustuksessa voidaan nähdä kolme kehää kuten sinivalkoisessa kokardissamme. Ytimessä on oman maamme, sen kansan ja alueen puolustus. Puolustusvoimien toiminnan ehdoton painopiste on oman alueemme puolustusvalmiuden kehittämisessä ja ylläpidossa. Seuraavalla kehällä on Suomen turvallisuusetujen puolustaminen alueemme ulkopuolella - eurooppalaisten kriisien hallinta. Uloimmalla kehällä on YK:n rauhanturvatoiminta, jota tukemalla Suomi on puolustamassa yhteisiä arvoja ja maailmanrauhaa sekä jakamassa vastuuta kolmannen maailman paremmasta tulevaisuudesta. Ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteiden kunnioittaminen sekä taloudellinen vapaus ja sosiaalinen vastuu ohjaavat periaatetasolla päätöksiämme kriisinhallintaan osallistumisesta.

Suomi on ollut mukana Kosovon KFOR-operaatiossa vuoden 1999 elokuusta lähtien noin 800 sotilaan vahvuisella jääkäripataljoonalla. Toisin kuin Bosniassa, Kosovon kriisin osapuolten väliset rintamalinjat jakavat kyliä ja jopa taloja. Tilanne on erittäin vaikea hallita, mutta Suomen pataljoona on toiminut kiitettävästi. Suomi on sitoutunut operaatioon vuoden 2003 kesään asti, mutta on todennäköistä, että rauhanturvajoukkoa tarvitaan Kosovossa vielä vuosikausia senkin jälkeen.

Menestyksekäs Bosnian IFOR/SFOR-operaatio jatkuu, joskin vähennetyin joukkovahvuuksin. Suomi on keskittänyt panoksensa siviili-sotilasyhteistyöhön ja osastomme avustaa muun muassa paluumuuttajien rakennustoimintaa.

Libanonin UNIFIL-operaatiossa suomalainen pataljoona on toiminut jo vuodesta 1982 alkaen. Suomen kontingentin vahvuus on noin 650 naista ja miestä. Rauhanturvajoukon toiminta Libanonissa on ollut koko ajan ongelmallista. Minkään osapuolen intressissä ei ole ollut vahvan kansainvälisen rauhanturvajoukon läsnäolo. Israelin vetäytyminen miehittämiltään alueilta antaa toivoa tilanteen paranemisesta ja mahdollisuudesta lakkauttaa koko operaatio. Levottomuudet Jerusalemissa ja Länsirannalla ovat luoneet uuden epävarmuustekijän. Yhteinen puolustuspolitiikka - kriisinhallintaa

EU-jäsenyydellä on Suomelle vahva turvallisuuspoliittinen merkitys. Vaikka jäsenyys ei sinänsä sisällä minkäänlaisia sotilaallisia turvallisuustakuita, siihen kuuluu huomattava poliittisen yhteisvastuun tuoma suoja. Sen turvallisuusvaikutus on suoraan verrannollinen unionin taloudelliseen voimaan ja poliittiseen yhtenäisyyteen, ja se perustuu yleiseen käsitykseen unionin ja sen jäsenmaiden turvallisuuden jakamattomuudesta. Suomi tukee unionin toimintakyvyn ja yhteisvastuun vahventamista juuri siksi, että se vastaa omia turvallisuusetujamme.

Osallistuminen unionin turvallisuutta vaarantavien kriisien ennalta ehkäisyyn ja rajoittamiseen vahvistaa Suomen asemaa myös siltä varalta, että joutuisimme itse kriisin kohteeksi. Kriisinhallintaoperaatiot ovat omiaan lujittamaan jäsenmaiden keskinäistä solidaarisuutta ja parantamaan niiden sotilaallista yhteistoimintakykyä.

Euroopan unionin merkitys turvallisuuspoliittisena toimijana on kasvamassa. Amsterdamin sopimuksen mukaan unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuuluu asteittain määriteltävä yhteinen puolustuspolitiikka, joka saattaa johtaa yhteiseen puolustukseen. Suomen ja Ruotsin aloitteesta yhteisen puolustuspolitiikan keskeiseksi sisällöksi on viime vuosina muotoutunut unionin sotilaallisen kriisinhallintakyvyn luominen nk Petersbergin tehtäviä varten. Näitä ovat humanitaariset ja pelastustehtävät, rauhanturvaaminen sekä taistelujoukkojen käyttö kriisinhallinnassa, mukaan luettuna rauhanpalauttaminen.

Unionin kriisinhallintakyvyn kehittämisessä pyritään käytännön läheisiin ratkaisuihin. Unionin kriisinhallintakyky perustuu olennaisesti Naton kanssa tehtävään yhteistyöhön ja on tärkeää luoda toimiva yhteistyösuhde unionin ja Naton välille. Vaikka järjestöt ovat erilaisia niin jäsenkunniltaan, tarkoitusperiltään kuin toimintakulttuuriltaankin, erilaisuus ei saa estää käytännön yhteistoimintaa. Suomen kuten muidenkin eurooppalaisten valtioiden kannalta on lisäksi ensiarvoisen tärkeää säilyttää Naton ylläpitämä turvallisuuslinkki Euroopan ja Yhdysvaltain välillä.

Suomen puheenjohtajuuskauden tärkeimpiin tuloksiin kuului Helsingin huippukokouksessa 1999 saavutettu yksimielisyys yhteisestä joukkotavoitteesta. Sen mukaan vuoteen 2003 mennessä unionin tulee koota joukkopooli, josta on muodostettavissa 60 000 sotilaan vahvuinen armeijakunta tarvittavine meri- ja ilmavoimavahvennuksineen vaativimpaankin kriisinhallintaoperaatioon. Joukot ovat kotimaassa vähintään 30 vuorokauden lähtövalmiudessa. Joukot tulee kyetä ylläpitämään operaatiossa vähintään vuoden ajan.

Tarjouksemme yhteiseen joukkotavoitteeseen käsittää mekanisoidun jalkaväkipataljoonan, pioneeripataljoonan, kuljetuskomppanian, niin kutsutun CIMIC-yksikön, miinalaivan miinantorjuntaosaston johtoalukseksi, esikuntaupseereja kaikista puolustushaaroista sekä sotilastarkkailijoita. Kokonaisvahvuus on noin 1500 sotilasta. Kaikki edellä mainitut joukot kuuluvat kumppanuustavoitteisiimme Naton suunnittelu- ja arviointiprosessissa ja ne varustetaan sekä koulutetaan Nato-yhteensopiviksi vuoteen 2003 mennessä.

Suomi tukee unionin sotilaallisen kriisinhallintakyvyn kehittämistä omien ja erityisesti turvallisuusetujensa vuoksi. EU:n kriisinhallinnan kehittämisessä painotetaan sekä sotilas- että siviilielementtejä. Molempia tarvitaan. Sen ovat osoittaneet Balkanin moniulotteiset kriisit. Sotilaiden on kyettävä vakauttamaan kriisi ja luomaan turvallinen toimintaympäristö. Sen jälkeen siviiliorganisaatiot voivat ryhtyä yhteistyössä sotilaiden kanssa palauttamaan yhteiskunnan normaaleja toimintoja ja luomaan väestölle elinkelpoisia olosuhteita.

Kriisinhallintayhteistyön kehittäminen antaa unionille myös entistä paremmat mahdollisuudet tukea YK:n toimintaa. Unioni voi tarjota YK-operaatioihin valmiiksi yhteensopivia, hyvin koulutettuja ja varustettuja monikansallisia joukkoja eli juuri sitä tehokkuutta, jota YK:n pääsihteerin toimeksiannosta laadittu raportti rauhanturvatoiminnan uudistamisesta peräänkuuluttaa.

Erityisesti haluan painottaa, että puolustusvoimissa ei ole erityisiä kriisinhallintajoukkoja. Kaikki joukot on lähtökohtaisesti tarkoitettu kotimaan puolustukseen. Kansainvälisissä tehtävissä palvelevat joukkomme kuuluvat parhaiten koulutettuun reserviimme. Rauhanturvaamislaki ja myös resurssit määrittävät osallistumisemme ylärajaksi 2000 sotilasta.

Rauhanturvaamislaki muuttui vuoden vaihteessa 2000-2001. Puolustusministeriö on tähän asti johtanut rauhanturvaamistoiminnan käytännön toteutusta. Kansainvälisten tehtävien lisääntyessä ja toiminnan monipuolistuessa tarvitaan lisääntyvästi koko puolustusvoimien resursseja. Antamalla puolustusvoimille vastuu rauhanturvaamistoiminnan käytännön toimeenpanosta lujitetaan kotimaan puolustuksen ja kansainvälisten kriisinhallintatehtävien välistä synergiaa. Puolustusministeriö vastaa edelleen rauhanturvaamisen poliittisesta valmistelusta, ohjeistamisesta ja valvonnasta.

Yhteinen puolustuspolitiikka - puolustusmateriaaliyhteistyötä

Myös eurooppalainen puolustusmateriaaliyhteistyö on muutosvaiheessa. Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka luo uuden kehyksen jäsenmaiden puolustusteolliselle yhteistyölle. Eurooppalaisten Nato-maiden muodostama Länsi-Euroopan puolustusmateriaaliryhmä WEAG omaa runsaasti asiantuntemusta ja kokemusta yhteisistä tutkimus- ja kehittämistoiminnoista sekä hankintaprojekteista. Järjestön tavoitteena on edistää puolustusmateriaaliyhteistyötä sekä puolustusteollisuuden toimintamahdollisuuksia ja kilpailukykyä. WEAGia tullaan epäilemättä hyödyntämään unionin mahdollisissa uudelleenjärjestelyissä.

Suomen jäsenyys WEAG:issa vahvistettiin viime marraskuussa puolustusministerikokouksessa. Se antaa mahdollisuuden osallistua täysivaltaisesti eurooppalaisiin monenkeskisiin materiaali- ja teknologiahankkeisiin. Se edistää kotimaisen puolustusteollisuuden toimintamahdollisuuksia ja kilpailukykyä. WEAG:in jäsenyys varmistaa Suomelle hyvän aseman osallistua yhteistyörakenteiden kehittämiseen niiden muutosvaiheessa.

Suomen omissa puolustusmateriaalihankkeissa tulee ottaa huomioon eurooppalaisen yhteistyön kehittyminen. Monikansalliset hankkeet ja yhteistyö niin asejärjestelmien valmistuksessa kuin niiden huollossakin ovat nykyään entistä tavanomaisempia. Tästä esimerkkeinä mainittakoon pohjoismaiden yhteinen kuljetushelikopterihanke ja Suomen ja Ruotsin yhteistoiminta Amos-kranaatinheitinajoneuvon kehittämisessä.

Yhteinen puolustus

Poliittiset erimielisyydet ovat usein heikentäneet unionin päätöksenteko- ja toimintakykyä yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Käynnissä oleva muutos lupaa parempaa. Unionin perussopimuksen tavoite asteittain määriteltävästä yhteisestä puolustuspolitiikasta on viimeaikaisen nopean kehityksen myötä saanut konkreettista sisältöä kriisinhallintayhteistyöstä ja se tulee ulottumaan vähitellen myös puolustusmateriaaliyhteistyöhön. Entä sitten lauseen jatko puolustuspolitiikasta, joka saattaa johtaa yhteiseen puolustukseen.

Käsitteestä Euroopan unionin yhteinen puolustus on jäsenmailla monenlaisia näkemyksiä. Meillä Suomessa unionin yhteinen puolustus on yleensä ymmärretty jonkinlaiseksi visionääriseksi kaukotavoitteeksi, joka on unionin integraatiokehityksen huipentuma, mutta jonka toteutuminen ei ole mahdollista näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Pääosa jäsenvaltioista (11/15) kuuluu Natoon, jonka yhteisen puolustuksen velvoitteista ja turvatakuista ei yksikään maa ole valmis tinkimään. Loput neljä jäsenvaltiota ovat sotilaallisesti liittoutumattomia.

Visionäärinen näkemys unionin yhteisestä puolustuksesta jäsenvaltioiden keskinäisenä puolustusliittona ei ole täysin vailla merkitystä. Itse asiassa viime syksyn kuluessa puolustusliittomerkitys on noussut esille paristakin syystä. Ensinnäkin WEU:n toimintojen siirto Euroopan unioniin johtaa käytännössä WEU:n alasajoon vuonna 2001. Järjestöä ei silti lakkauteta, sillä jäsenvaltiot haluavat säilyttää järjestön perussopimuksen ehdottomine turvatakuineen voimassa - varmuuden vuoksi. Samassa yhteydessä on tehty parikin esitystä siirtää WEU:n yhteisen puolustuksen velvoite EU:n perussopimukseen. Siihen ei unionin jäsenmaiden enemmistö ole valmis.

Pidemmälle menevät vaatimukset joustavuudesta tähtäävät siihen, että halukkaiden ja kyvykkäiden maiden ydinryhmä voi edetä keskinäisessä puolustusyhteistyössään muita pidemmälle. Nykyään tällainen on mahdollista vain unionin rakenteiden ulkopuolella, kuten Naton jäsenyyden tai muiden kahden- tai monenvälisten sopimusjärjestelyjen kautta.

Suomi unionin ytimessä

Suomen aktiivinen ja rakentava toiminta Euroopan unionissa on vahvistanut turvallisuuspoliittista asemaamme ja lisännyt vaikutusmahdollisuuksiamme kansainvälisessä politiikassa. Suomi tukee unionin keskinäisen yhteisvastuun vahvistamista ja yhteistyötä Naton kanssa kriisinhallinnassa. Pysyttäytymällä unionin poliittisessa ytimessä ja rakentamalla vahvaa ja tiivistä unionia Suomi kompensoi syrjäisestä sijainnistaan koituvia haittoja. Poliittisesti liittoutuneena Suomi hakee turvaa yhteistyöstä eikä eristäytymisestä, jota puolueettomuus nykyoloissa merkitsisi.

Talous- ja valuuttaunionin tavoin yhteinen puolustuspolitiikka lujittaa suhdettamme unioniin. Kriisinhallinta- ja puolustusmateriaaliyhteistyö on yksi askel kohti unionin päämäärää turvallisuuden jakamattomuudesta. Amsterdamin sopimukseen kirjattuna tavoitteena on unionin ja sen jäsenvaltioiden turvallisuuden vahvistaminen kaikin keinoin. Yhteinen puolustuspolitiikka kuuluu ilman muuta näihin keinoihin.

Lopuksi

Vuoden 1997 selonteossa esitettiin, että turvallisuusympäristömme muutokset ja puolustuksemme tarpeet päivitetään vuonna 2001. Selonteon tarkistustyö on paraikaa käynnissä ja se on tarkoitus saada valmiiksi ensi huhtikuuhun mennessä.

Selonteon päivitykseen sisältyy suunniteltua laajempi turvallisuuspoliittinen tarkastelu. Siihen antaa aiheen erityisesti Euroopan unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ennakoitua nopeampi kehitys. Suomen osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan käsitellään unionin kokonaisvaltaisen kehitysarvion yhteydessä.

Hallitus haluaa selontekomenettelyä jatkamalla edelleen lujittaa parlamentarismia puolustuspolitiikkaa ja puolustusvoimia koskevassa poliittisessa päätöksenteossa. Tähän on olemassa hyvät edellytykset. Valtioneuvostolla on keskeisen asema turvallisuus- ja puolustuspolitiikan valmistelussa.

Palaa otsikoihin