29.4.2002 Puolustusministeri Jan-Erik Enestamin esitelmä Paimion Rotary-klubin kokouksessa

Suomen puolustuspolitiikan kehitys Arvoisat Rotaryt, hyvät naiset ja herrat, Tarkoitukseni on käsitellä Suomen puolustuspolitiikan kehitystä valtioneuvoston antamien selontekojen valossa sekä tuoda esiin eräitä keskeisiä tekijöitä kansainvälisessä toimintaympäristössämme, jotka vaikuttavat maamme turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Tämän päivän turvallisuuspoliittisen ympäristön muutokset eivät enää anna aihetta jyrkkään rajanvetoon puolustuksen kansallisen ja kansainvälisen ulottuvuuden välillä.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen ajattelu ja puolustuspolitiikan kansallinen sekä kansainvälinen osa muodostavat kiinteän, toisiaan täydentävän kokonaisuuden, joka on jatkuvan muutosprosessin alainen.

Alkaneen vuosikymmenen puolustuspoliittiset linjaukset on määritetty jo vuonna 1997 annetussa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa. Näitä linjauksia on edelleen täsmennetty viime vuonna annetussa selonteossa, joka sisältää perusteet puolustuksemme määrätietoiselle ja pitkäjänteiselle kehittämiselle. Seuraavan, vuonna 2004 annettavan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon alustava valmistelutyö on jo käynnistetty puolustusministeriössä. Siinä tultaneen linjaamaan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaamme pitkälle 2010-luvulle.

Vuoden 1997 selonteossa todettiin, että Suomen turvallisuutta tulee rakentaa sekä yhteisten että kansallisten järjestelyjen varaan. Politiikan perustekijöinä nähtiin sotilaallinen liittoutumattomuus, itsenäinen puolustus ja Euroopan unionin jäsenyys. Vuoden 2001 selonteossa puolustuspoliittisia peruslinjauksia on muutettu vain vähän, mutta eroavuuksia löytyy uusissa painotuksissa.

Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisia tavoitteitamme ovat edelleen itsenäisyyden säilyttäminen ja toimintakyvyn takaaminen sekä Suomen etujen ajaminen kansainvälisten suhteiden muutoksessa. Uuden selonteon mukaan Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen toimintalinja on kiteytetty kolmeen perustekijään, joita ovat:

1. uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen

2. vallitsevissa olosuhteissa sotilaallisesti liittoutumattomana pysyttäytyminen ja

3. osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi.

Verrattaessa edellä mainittuja päämääriä keskenään voidaan todeta kansainvälisen turvallisuusulottuvuuden merkityksen jossain määrin korostuneen ja aiempaa selvemmin Suomelle jätetään mahdollisuus arvioida sotilaallisen liittoutumattomuuden sekä kriisinhallinta- ja muun turvallisuusyhteistyön toimivuutta. Arvioinnissa otetaan huomioon mm. lähialueidemme turvallisuusasetelman muutokset ja Euroopan unionin kehitys.

Euroopan unionin valtionpäämiehet hyväksyivät kesäkuussa 1999 ajatuksen yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Tuolloin todettiin, että EU:lla on oltava kyky sotilaalliseen kriisinhallintaan. Viime vuoden joulukuussa Laekenin Eurooppa-neuvostossa valtionpäämiehet julistivat unionin omaavan edellytykset toteuttaa tapauskohtaisesti esimerkiksi humanitaarisia avustustehtäviä ja niin kutsuttuja perinteisiä rauhanturva-operaatioita. Vaativampien, sotilaallista pakottamista edellyttämien tehtävien osalta EU on kuitenkin edelleen riippuvainen Naton tuesta ja voimavaroista. Sotilaallisten voimavarojen kehittäminen sekä EU:n ja Naton välisten suhteiden selkeyttäminen ovatkin tällä hetkellä avainasemassa unionin puolustusulottuvuuden kehittämisessä.

Suomen joukkotarjous Euroopan unionille koostuu 2000 hengen joukkopoolista, josta voidaan valita kussakin tilanteessa tarkoituksenmukaisimmat osat kansainvälisen kriisinhallintajoukon kokoonpanoon. Suomen monipuolinen joukkopooli mahdollistaa laajan poliittisen harkinnan päätettäessä osallistumisesta eri tyyppisiin ja eri kansainvälisten järjestöjen toimeenpanemiin operaatioihin. Kaikki Suomen EU:lle tarjoamat joukot kuuluvat myös Pohjoismaiden yhteiseen NORDCAPS -joukkorekisteriin ja Suomi on ilmoittanut, että EU:n johtamissa kriisinhallintaoperaatioissa tulee joukkojamme käyttää ensisijaisesti osana pohjoismaista joukko-osastoa.

Olin viime viikolla Norjan Ålesundissa pohjoismaisessa puolustusministerikokouksessa, jonka pääaiheena oli sotilaallisen kriisinhallintayhteistyön kehittäminen. Allekirjoitimme yhdessä Norjan, Ruotsin ja Tanskan puolustusministereiden kanssa NORDCAPS -yhteistyötä koskevan aiesopimuksen. NORDCAPS:in joukkorekisteristä voidaan koota joukkoja erilaisiin kriisinhallintatehtäviin. Joukkojen kokoonpano vaihtelee operaatiosta riippuen.

Mielestäni pohjoismainen yhteistyö on EU:n puolustusulottuvuuden ja Naton rauhankumppanuuden ohella mitä sopivin viitekehys parantaa mahdollisuuksiamme toteuttaa sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyviä tehtäviä. NORDCAPS -yhteistyön hyödyllisyyttä lisää vielä se, että Iso-Britannia osallistuu siihen aktiivisesti.

Rauhankumppanuusyhteistyö Naton kanssa on mahdollistanut Suomen täysipainoisen osallistumisen Nato-johtoisiin operaatioihin Bosniassa sekä Kosovossa. Nämä Operaatiot auttavat kehittämään johtajia ja joukko-ja poikkeuksellisen tehokkaasti myös oman maamme puolustuksen tehtäviin sekä lisäävät kansallisen puolustuksemme uskottavuutta ulkomaiden silmissä. Suomella on Naton kanssa yhteensä 67 rauhankumppanuustavoitetta. Niiden näkyvimmän osan muodostavat Suomen kriisinhallintaan varustamat ja kouluttamat joukot.

Hyvät kuulijat

Vuoden 2001 selonteko on perusluonteeltaan edeltäjänsä toteutumista tarkasteleva asiakirja, mistä seuraa, että vuonna 2004 on selkeästi otettava kantaa eräisiin puolustushallintoa koskeviin, nyt auki jääneisiin tai jätettyihin kysymyksiin. Tällaisia kokonaisuuksia ovat esimerkiksi sotilaallisen puolustusjärjestelmämme tuleva kehittäminen, taisteluhelikopterikysymys ja siihen liittyvä linjaus maavoimien iskukyvyn kehittämisestä, jalkaväkimiinakysymys ja Ottawan sopimukseen liittyminen, materiaalipoliittisen ohjelman tarkistus sekä strategisten kumppanuuksien tuomien mahdollisuuksien selvittäminen ja mallin rakentaminen.

Edellä mainittujen lisäksi tulevan selonteon keskeisimmäksi turvallisuus- ja puolustuspoliittiseksi kysymykseksi eittämättä nousee pohdinta maamme sotilaallisesta liittoutumisesta tai liittoutumattomuudesta.

Vaikka tulevan selonteon puolustuspoliittisia peruslinjauksia ei vielä olekaan käytettävissä, voidaan jo nyt lähteä siitä, että niiden määrittämistä ohjaavat mm. seuraavat tekijät:

- Suomen puolustamisesta vastaavat kaikissa tilanteissa ensisijassa suomalaiset itse

- oman maan ja kansalaisten puolustaminen säilyy sotilaallisen maanpuolustuksemme tärkeimpänä tehtävänä

- yleinen asevelvollisuus ja alueellinen puolustus säilyvät, mutta molempiin sisältyy kehittämistarpeita

- Suomen kansainvälinen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen verkottuminen lisääntyy edelleen

- erikoistumisesta ja verkottumisesta johtuen turvallisuus- ja puolustuspoliittiset ratkaisut ja varautuminen uhkien ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan heijastuvat yhteiskunnan kaikille sektoreille

- puolustusmenoihimme ei ole nähtävissä merkittävää korotusta

- Suomen kansainvälisen kriisinhallintayhteistyön merkitys korostuu ja toimintamuodot kehittynevät.

Yhdysvalloissa tapahtuneet terroriteot ja niitä seuranneet tapahtumat ovat epäilemättä aiheuttaneet pitkäkestoisia muutoksia kansainvälisessä politiikassa. Vaikutusten arviointi on kuitenkin vielä kesken eikä Suomen pidä tapahtumien perusteella tehdä liian nopeita johtopäätöksiä tapahtumien vaikutuksista turvallisuuspoliittiseen toimintaympäristöömme tai kansallisiin puolustusratkaisuihimme. Myös kansainvälisten suhteiden suvantovaiheen kestosta ja syvyydestä voidaan vain esittää erilaisia arvioita. Sodankäynnin kehitykselle on ollut kautta historian tyypillistä, etteivät uusien sodankäynnin menetelmien ja välineiden myötä vanhat hevin häviä minnekään.

Yhdysvaltain Afganistanissa toteuttaman sotilasoperaation kohteina olivat Afganistania aikaisemmin hallinneet Talebanit sekä maahan pesiytyneet kansainväliset terroristit, jotka olivat vastuussa myös iskuista New Yorkissa ja Washingtonissa. Nyt kansainvälisen yhteisön tehtävänä on huolehtia siitä, että vuosikymmeniä sodasta kärsineet afganistanilaiset saavat todellisen mahdollisuuden jälleenrakentaa maataan ilman jatkuvaa väkivallan ja sorron uhkaa. Tässä työssä myös Suomi on mukana. 46:n hengen vahvuinen rauhanturvaosastomme Kabulissa muodostavat osan YK:n alaista ISAF -operaatiota, jonka tehtävänä on luoda suotuisat edellytykset elämän normalisoitumiselle.

Suomen ulkoisen turvallisuuden keskeisin tekijä on Venäjä ja sen sisäisen tilanteen ja kansainvälisen kanssakäymisen kehitys. Mikäli presidentti Putinin johtamasta ulko- ja turvallisuuspolitiikan strategisesta toimintalinjasta muodostuu kestävä, saattavat edellä mainitsemani vuoden 2001 uhkamallit olla poliittisesti selkeästi nykyistä vaikeampia perustella jo vuoden 2004 selonteossa.

Kansainvälisen turvallisuustilanteen muutokset ovat näin osaltaan nostamassa varautumisen alueellisiin kriiseihin ja eri tyyppisiin painostuksiin sekä epäsymmetristen uhkien torjuntaan nykyistä keskeisempään asemaan uhkamalleina, mikä kehitys on omiaan painostamaan puolustuksen voimavarojen uudelleen allokointia kansainvälisen yhteistoiminnan suuntaan. Kun nyt käytämme puolustushallinnon taloudellisista voimavaroista noin 2% kansainväliseen toimintaan, asettaa uhkien globalisoituminen ja kansainvälisen yhteistoiminnan lisääminen paineita tuon prosenttiosuuden lisäämiselle.

Arvoisa kokousyleisö,

Olin otettu saadessani kutsun alustaa puolustuspolitiikasta kokouksessanne.

Rotareilla on perinteisesti ollut merkittävä asema yhteiskunnassamme. Toivon ja olen itse asiassa varma siitä, että seura asemansa jatkossakin ja on mukana rakentamassa yhteiskuntaamme.

Kiitän teitä mielenkiinnostanne. Olen valmis vastaamaan kysymyksiin.

Palaa otsikoihin