Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, puhe Maanpuolustuskiltojen liitto ry:n turvallisuuspoliittisessa seminaarissa

Kansallisen varautumisen strategia Ajankohta turvallisuuspolitiikkaa käsittelevälle seminaarille tuskin voisi olla osuvampi kuin nyt.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelu starttasi toden teolla keskiviikkona 28.1. valtioneuvoston piirissä. Keskustelu turvallisuuspolitiikasta niin julkisessa sanassa kuin kansalaistenkin keskuudessa käy vilkkaana. Turvallisuuspoliittinen keskustelu on ollut mielestäni korkeatasoista ja monipuolista. Erilaisista näkemyksistä huolimatta kaikissa puheenvuoroissa on yksi yhteinen piirre: pyrkimys turvata oman näkemyksen mukaisesti parhaalla mahdollisella tavalla suomalaisen yhteiskunnan toimivuus ja kansalaisten elinmahdollisuudet kaikkien nähtävissä olevien haasteiden varalta.



Yhä kiihtyvä kansainvälistyminen ja tulevat muutokset suomalaisen yhteiskunnan rakenteissa ovat asettaneet uusia ja olennaisia haasteita yhteiskunnan toimivuudelle ja kansalaisten elinmahdollisuuksien turvaamiselle.

Keskeinen vastaus näihin haasteisiin on valtioneuvoston viime marraskuun 27. päivänä hyväksymä periaatepäätös yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategiasta. Periaatepäätöksen ja strategian sisällöstä vallitsee 100-prosenttinen yhteisymmärrys. Sen valmisteluun osallistuivatkin kaikki ministeriöt turvallisuus- ja puolustusasiain komitean sovittaessa yhteen eri näkemyksiä.

Uuden varautumis-strategian myötä aikaisemmin, siis kylmän sodan aikakaudella, hyvin toimineet, sen ajan lähtökohtiin perustuneet varautumisvelvoitteet ja –järjestelyt muutetaan vastaamaan niihin haasteisiin, joita pääosin 1960- ja 70-luvuilla rakennettu hyvinvointiyhteiskunta joutuu kohtaamaan 2010-luvulla. Marraskuussa tehdyllä päätöksellä ajanmukaistetaan uhkamallit ja määritetään kaikissa tilanteissa ylläpidettävät yhteiskunnan toiminnot ja niiden vastuutahot sekä esitetään tarvittavat kehittämislinjaukset hallinnonaloille. Strategialla ei muuteta työnjaossa ja johtosuhteissa vallitsevaa tärkeintä periaatetta, jonka mukaan viranomaiset kaikilla tasoilla valmistautuvat hoitamaan omat tehtävänsä mahdollisimman häiriöttömästi myös poikkeusoloissa.

Strategiaan sisältyy kaksi merkittävää muutosta aikaisempaan käytäntöön verrattuna. Näiden muutosten avulla on pyritty varmistamaan se, että strategia vastaa joustavasti tulevaisuuden haasteisiin eikä pysähdy menneisiin, kylmän sodan aikaisiin uhkiin. Siinä nostetaan uudella painokkaalla tavalla esille eri hallinnonalojen välinen yhteistyö.

Ensimmäinen uudistus on se, että strategiassa määritetään ensimmäistä kertaa ne toiminnot, joista muodostuu suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kivijalka. Ne ovat valtion johtamisen turvaaminen kaikissa oloissa, maamme ulkoisen toimintakyvyn säilyttäminen, valtakunnan sotilaallinen puolustus, sisäisestä turvallisuudesta huolehtiminen, talouden ja yhteiskunnan toimivuuden turvaaminen, väestön toimeentuloturvan ja toimintakyvyn ylläpitäminen sekä henkisen kriisinkestokyvyn säilyttäminen ja vahvistaminen. Turvaamalla nämä seitsemän toimintoa kaikissa olosuhteissa taataan myös valtakunnan itsenäisyys ja kansalaisten elinmahdollisuudet sekä turvallisuus. Valtioneuvosto on määrittänyt kullekin seitsemälle toiminnolle vastuullisen ministeriön, joka vastaa siihen kuuluvien toimien poikkihallinnollisesta yhteensovittamisesta. Vastuun ja poikkihallinnollisuuden täytyy kulkea käsi kädessä.

Toisekseen marraskuussa hyväksytty strategia on suunniteltu valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisiin selontekoihin kytketyksi jatkuvaksi prosessiksi, joka tarkistetaan neljän vuoden välein. Lähtölaukauksen ja perusteet tarkistus saa valtioneuvoston valmisteilla olevasta turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta.

Seuraavan kerran strategia tarkistetaan vuosina 2005 ja 2006. Strategia ja sen mukaiset hallinnonalojen kehittämisohjelmat on liitetty saumattomasti valtion toiminnan ja talouden suunnitteluun. Tämä jatkuvan varautumisen periaate mahdollistaa uusien painotusten tekemisen mikäli turvallisuusympäristön muutos sitä vaatii.

”Marraskuun strategia” onkin nähtävä hallinnon vastauksena niihin moniin uusiin uhkiin, jotka ovat aktualisoituneet viime vuosien aikana. Syksyksi valmistuva selonteko keskittyy antamaan vastauksia nimenomaan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tulevaisuuden kysymyksiin, kuten esimerkiksi puolustusvoimien organisaatioon sekä johtamis- ja hallintojärjestelmään.

Mielestäni on tärkeää korostaa, että uusien uhkien nouseminen esiin ei millään tavoin tarkoita sitä, että puolustusvoimat ja koko puolustushallinto olisivat marginalisoitumassa ja että niiden toiminnalla ei enää olisi globalisoituvassa uusien uhkien maailmassa samaa merkitystä kuin aikaisemmin. Tästä ei ole millään tavoin kyse. Puolustushallinnossa toki keskitytään sotilaallisten uhkien torjumiseen, mutta samalla meille on syntynyt ja vahvistunut uusia tehtäviä myös ei-sotilaallisten uhkien torjumisessa. Yhtenä esimerkkinä tästä on laissakin mainittu virka-apu muille viranomaisille. Puolustusvoimilla on valmiutta ja osaamista osallistua uusien uhkien torjumiseen ydintehtävästä tinkimättä.

Näen erityisen tärkeänä sen yhteistyön, jota jo nyt tehdään puolustusministeriön, sisäasiainministeriön ja ulkoasiainministeriön kesken mm. siviilikriisinhallintaan liittyvissä hankkeissa sekä erilaisissa arkipäivän turvallisuuteen liittyvissä asioissa.

Tähän yhteistyöhön tulee panostaa myös jatkossa ja ottaa se huomioon myös muita toimintoja suunniteltaessa.

Suomalaisten maanpuolustustahto on kiistatta maailman huippuluokkaa. Se osoittaa suomalaisten halun pitää huolta isänmaastaan, sen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista, kaikissa olosuhteissa. Vastikään julkistettu mielipidetutkimus vahvisti jälleen kerran suomalaisten korkean puolustustahdon säilyneen kaikissa yhteiskuntaryhmissä. Myös luottamus puolustushallintoon on säilynyt tutkimusten mukaan korkeana.

Yhteiskuntamme ja ympäristömme muuttuessa myös puolustusvoimien on pysyttävä kehityksessä mukana. Paraikaa on puolustusministeriössä tarkasteltavana pääesikunnassa viime vuoden loppupuolella valmistunut esitys maakuntajoukkojen perustamisesta. Esityksen mukaisesti joukkojen vahvuus olisi olemaan 50 000 - 100 000 henkeä, ja ne koostuisivat puhtaasti reserviläisistä. Lähtökohtana esityksessä on puolustusvoimien tarve lisätä alueellista toimintakykyä ja kansalaisten arkiturvallisuutta. Samalla ylläpidetään reserviläisten motivoituneisuutta ja maanpuolustustahtoa. Selonteon yhteydessä tehdään päätös maakuntajoukoista - suuntaan tai toiseen.

Maakuntajoukot voisivat toimia pääosin nykyisen paikallispuolustuksen kaltaisissa tehtävissä, kuten esimerkiksi kohteensuojaus- ja vartiointitehtävissä. Maakuntajoukkojen vastuulle voitaisiin osoittaa myös muita kuin poikkeusoloihin liittyviä sotilaallisen maanpuolustuksen tehtäviä.

Tällaisia ovat esimerkiksi pelastustoimintaan liittyvät tehtävät. Näin maakuntajoukot mahdollistaisivat sovitulla tavalla suomalaisissa miehissä ja naisissa olevan korkean maanpuolustustahdon kanavoimisen tällä yhteisesti hyväksyttävällä tavalla koko yhteiskuntaa hyödyttävällä tavalla.

Suomessa vallitsee kattava yhteiskunnallinen ja poliittinen yhteisymmärrys yleisen asevelvollisuuden ja alueellisen puolustusjärjestelmän käyttökelpoisuudesta. Esitetyt maakuntajoukot täydentäisivät erinomaisesti puolustusjärjestelmää ja osaltaan turvaisivat suomalaista yhteiskuntaa ja sen elintärkeitä toimintoja. Maakuntajoukot on tarkoitettu ihmisten turvaksi, ei turhaksi taakaksi. Toivon, että maakuntajoukkojen idea etenee selonteossa myönteisesti laajan poliittisen yhteisymmärryksen pohjalta.

Arvoisat kuulijat,

Maanpuolustuskiltojen liitto eri kiltojen kattojärjestönä on eräs tärkeimmistä vapaaehtoisen maanpuolustustyön organisaatioista. Liiton rooli maanpuolustustietouden levittäjänä ja maanpuolustusharrastuksen edistäjänä on keskeinen ja arvostettu. Kiitän liiton puheenjohtajaa ja toiminnanjohtajaa sekä muita tämän seminaarin järjestelyihin osallistuneita arvokkaasta työstänne maanpuolustuksen hyväksi.

Näillä sanoilla toivotan teille kaikille antoisaa seminaaria ajankohtaisten turvallisuuspolitiikan kysymysten parissa.

Palaa otsikoihin