Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, puhe paikallislehtien päätoimittajille, Leppävirta

Arvoisat päätoimittajat, naiset ja miehet! Vanhasen hallitus valmistelee parhaillaan turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoaan.

Se on määrä antaa eduskunnalle jotakuinkin tasan kuukauden kuluttua.

Kansainvälinen tilanne on muuttunut merkittävästi sitten viime selonteon, syyskuun 2001 tapahtumien jälkeen. Meihin kohdistuvat turvallisuusuhkat ovat muuttaneet muotoaan. Terrorismi on yksi monista uusista uhkista. Joudumme seuraamaan tietosodankäynnin kehittymistä, erilaisten suuronnettomuuksien heijastumia ja biologisen sodankäynnin vaaraa sekä luonnonkatastrofeja. Perinteisemmät sotilaalliset uhkat ovat nekin säilyneet, vaikka suursodan uhka on sivummalla kylmän sodan vuosista.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa ei ole kyse vain kansainvälisen politiikan tapahtumista, jotka sittenkin ovat kaukana suomalaisten jokapäiväisestä elämästä. Elämme globalisoituneessa maailmassa, jossa tapahtumat kaukana maamme rajojen ulkopuolella vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme. Öljyn maailmanmarkkinahinnan vaihtelut ovat tästä hyvä esimerkki. Puolustusratkaisumme pyrkii osaltaan vahvistamaan kaikkien suomalaisten arkipäivän turvallisuutta.

Tässäkin puolustushallinnolla on oma rajattu roolinsa, johon liittyy tiivis yhteistyö kollegani ja ystäväni Kari Rajamäen johtaman sisäasiainministeriön kanssa. Palaan tuonnempana tämän yhteistyön haasteisiin.

Valmisteilla olevassa selonteossa vahvistetaan kansallisen puolustuksemme kulmakivet, yleinen asevelvollisuus, alueellinen puolustusjärjestelmä ja koko maan puolustaminen – periaatteet, joista vallitsee laaja – ja arvokas poliittinen yksimielisyys ja joiden varaan myös poikkeuksellisen korkea maanpuolustustahtomme rakentuu.

Yleinen asevelvollisuus on ollut ja on hyvin meille suomalaisille sopiva ratkaisu. Sen kustannushyöty on poikkeuksellisen suuri. Se on tehokas, sillä se mahdollistaa asevelvollisten sijoittamisen heidän edellytyksiään parhaiten vastaaviin tehtäviin. Lisäksi yleinen asevelvollisuus on tärkeä yhteiskunnallisesti ja tasa-arvon näkökulmasta – se kiinteyttää yhteiskuntaa.

Yleisen asevelvollisuuden tulevaisuutta arvioitaessa on syytä muistaa, että muualla maailmassa kehitys on kulkemassa kohti ammatti- ja palkka-armeijoita. Koulutusvaatimusten lisääntymiseen, sodankäyntiteknologian kehittymiseen ja uusien uhkien syntymiseen on monissa maissa reagoitu supistamalla yleistä asevelvollisuutta. Meille suomalaisille tällainen ei kuitenkaan sovi. Ammattiarmeija tulisi kalliiksi eikä takaisi parhaiden voimien saamista kriisitilanteessa puolustusvoimien käyttöön. Meidän tulee panostaa asevelvollisuusjärjestelmän kehittämiseen. Sen tulee vastata kohtuudella nuoren odotuksiin ja sen on jatkossa pystyttävä vastaamaan entistä paremmin ympäristön muuttumisen asettamiin haasteisiin. Vastauksemme näihin uusiin turvallisuushaasteisiin tuleekin olla entistäkin osaavampi asevelvollisuusarmeija, ei sen heikentäminen.

Selonteossa otetaan kantaa moneen muuhunkin isoon kysymykseen. Puolustusvoimien johtamis- ja hallintorakenteen sopeuttaminen vastaamaan tulevaa 350 000 sotilaan vahvuista kenttäarmeijaamme on kova haaste. Alueorganisaation keventäminen on vaativa tehtävä. Se on välttämätöntä toimintamenojen kurissa pitämiseen. Käsitykseni mukaan johtamis- ja hallintorakenteesta alueorganisaatiosta esikuntineen päästään rakentavaan yksimielisyyteen ja sellaiseen ratkaisuun, jota täyttää selkeästi sotilaallis–operatiiviset vaatimukset, mutta toisaalta ottaa huomioon riittävästi puolustusvoimiemme kansalaiskytkennän ja eri alueiden tarpeet koko maassa. Hiottavaa vielä on.

Toinen suuri kysymys on Ottawan sopimukseen liittymisen aikataulu. Jalkaväkimiinojen korvaaminen puolustuskykyä heikentämättä on ainakin aikaa vaativa operaatio. Sen edellyttämille rahallisille voimavaroille löytyisi parempaakin käyttöä kuin toimintakykyisten miinojen korvaaminen. Toisaalta Suomi toimii Ottawan sopimuksen hengessä jo nyt pitämällä miinat turvallisesti varastoituina sekä antaa vahvan panoksensa kansainväliseen YK:n koordinoimaan miinanraivaukseen. Miinakysymys on ratkaistava lähiviikkoina niin, että uskottavuusvajetta puolustuskyvyn suhteen ei synny. Ratkaisun löytäminen yksimielisesti hallituksen sisällä on mielestäni kuitenkin mahdollista. Lähellä sopua ollaan.

Kolmantena, erityisesti maakuntia koskevana uudistuksena otetaan esille kysymys maakuntajoukoista. Tämä ennakkokohuakin aiheuttanut hanke ei sisällä mitään dramaattista. Tarkoituksena yksinkertaisesti on se, että maakunnissa tehtävä vapaaehtoistyö saadaan kanavoiduksi järkevällä ja hyväksyttävällä tavalla, kriisiaikoina paikallispuolustuksen järjestämiseen ja rauhan aikana erilaisiin arjen turvallisuutta vahvistaviin toimiin. Esimerkkinä mainittakoon äskettäisten tulvavahinkojen pelastustyöt, joissa maakuntajoukoilla olisi voinut olla kysyntää pelastustoimen tukitehtävissä. Oikeaa tietoa maakuntajoukoista tarvitaan. Väärinselittäjiäkin on liikkeellä.

Osallistuminen kansainväliseen rauhanturva- ja kriisinhallintayhteistyöhön on kiinteä osa kansallisen turvallisuutemme vahvistamista. Ensimmäiset rauhanturvaajamme lähtivät Suezille joulukuussa 1956. Nyt olemme jälleen uuden haasteen edessä, kun Bosniassa käynnistyy kohdakkoin EU:n ALTHEA -operaatio.

YK:n mandaatille perustuva ALTHEA on merkittävin unionin tähän asti johtamista sotilaallisista kriisinhallintaoperaatiosta. Sen kokonaisvahvuus on n. 7000 henkeä ja edeltäjänsä Naton SFOR-operaation tavoin sen tavoitteena on Daytonin rauhanprosessin tukeminen.

Suomi suunnittelee lähettävänsä operaatio ALTHEAan noin 200 rauhanturvaajaa varsinaisiin operatiivisiin tehtäviin sekä tarvittaessa erikseen noin 30 henkilöä tukikohdan vastaanotto- ja kunnostustehtäviin. Suomen rauhanturvajoukko sijoittuisi 1200 hengen vahvuiseen Pohjoiseen osastoon (Task Force North), joka on yksi operaation kolmesta osastosta. Suomi toimisi osaston kehysvaltiona kesään 2005 saakka ja asettaisi sen komentajan. Kertokoon komentajuus Suomen nauttimasta luottamuksesta ja osaamisesta rauhanturvatehtävissä. Meillä on kohta jo 50 vuoden kokemus kriisinhallinnassa ja vankka kansainvälinen maine rauhanturvaamisen suurvaltana. Kokemukset kansainvälisissä vastuutehtävissä hyödyttävät Suomen kansallisen puolustuksen kehittämistä.

Puolustushallinnon roolina on tukea sisäisen turvallisuuden tilanteissa sisäasiainhallintoa, joka vastaa suvereenisti sisäisestä turvallisuudesta. Puolustusministeriö ei tunge vähäisimmässäkään määrin sisäministeriön vastuureviirille. Kysymys on yhteistyöstä.

Turvallisuuteen ei tarvita uusia rakenteita eikä instituutioita. Yhteistyömekanismeja sen sijaa on syytä jatkuvasti hioa. Teemme nykyisten säädösten puitteissa hyvin sujuvaa yhteistyötä niin poliisin, pelastustoimen kuin rajavartiolaitoksenkin kanssa meiltä sitä pyydettäessä. Ongelmia ei ole. Jotta puolustushallinto olisi tässäkin odotusten tasalla, pyrimme luonnollisesti parantamaan koko ajan toiminnallisia valmiuksia, jos niitä tarvitaan.

Palaa otsikoihin