Puheet 2005
04.04.2005 08:30
Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, puhe 173. Maanpuolustuskurssin avajaisissa, Säätytalo, Helsinki
Nyt, pölyn laskeuduttua, on tarpeen puntaroida tuoreita puolustus- ja sotilaspoliittisia päätöksiä, niiden taustoja ja tulevaisuusvaikutuksia.
Lopuillaan olevan talvikauden turvallisuus- ja puolustuspoliittisella linjauksilla Suomen puolustusvoimat viedään uudistuneina uudelle vuosikymmenelle. Olemme toteuttamassa oman mittakaavamme mukaista suomalaista transformaatiota, joka on sodanjälkeisen historian suurimpia muutosprosesseja, joissa johtamis-, esikunta- ja hallintorakenne yhdessä koulutus- ja huolto-organisaation kanssa muokataan ajan vaatimuksiin. Ydinidea on, että tehdyillä päätöksillä toteutuva kehittäminen, voimavarojen uudelleenkohdentaminen ja alueellistaminen yhdessä muodostavat sellaisen muutosvoiman, joka pitää puolustusvoimat päätehtäväänsä nähden suorituskykyisinä. Päätöksillä haetaan uudistuksia, tehokkuutta ja säästöjä viidellä alueella, joita ovat johtamis- ja hallintorakenteen keventäminen, koulutusorganisaation ylikapasiteetin hallittu purkaminen, varikko- ja varastotoimintojen järkeistäminen, tuottavuusohjelmien käyttö ja nopeimmin vaikuttavana keinona puuttuminen vuosien 2006 ja 2007 toimintamenoihin.
Puolustusvoimien johtamis- ja hallintojärjestelmä sopeutetaan vastaamaan turvallisuusympäristön muutoksia ja sodan ajan joukkomäärien pienentymistä. Pääesikunta puolittuu, samoin alue-esikuntien määrä. Pääesikunnasta muodostuu nimensä mukaisesti pääesikunta, kun sen tehtävät tarkistetaan. Puolustushaarojen esikunnat operoivat vastaisuudessa Mikkelissä, Tikkakoskella ja Turussa. Koko puolustusvoimien yhteinen integroitu tiedustelu-, johtamis- ja valvontajärjestelmä on maailman kärkipäästä.
Nyt tehty joukko-osasto- ja varikkopäätös on huomattavasti laaja-alaisempi, voimakkaampi ja aikataulultaan ripeämmin toteutuva kuin erilaiset listat esittivät. Rationalisointitoimenpiteitä vauhditetaan, koska muutoin olisi jouduttu ongelmien kasaantuessa myöhemmin turvautumaan todella rajuihin ratkaisuihin. Nyt ei ollut sittenkään kysymys dramaattisista ratkaisuista. Huonoin ja pitkän päälle kallis vaihtoehto olisi olla tekemättä mitään. Helsingin Ilmatorjuntarykmentin, Savon Prikaatin ja Kotkan Rannikkoalueen lakkauttamiset vuoden 2007 alkuun mennessä sekä esikunta- ja varikko- ja varastoaluerakenteen rationalisoiminen eivät riitä kustannuspaineiden tehokkaaseen tasaamiseen. Puolustusvoimien toimintamenojen pysyttäminen vuoden 2004 tasolla edellyttää vielä vähintään kahden joukko-osaston lakkauttamista vuoteen 2009 mennessä. Tätä koskeva valmistelu on käynnistymässä. Varusmieskoulutuksen keskittäminen nykyistä harvempiin yksiköihin ei missään nimessä merkitse koulutuksen laadusta ja laajuudesta tinkimistä. Jatkossa täytyy punnita tarkoin pitkien matkojen vaikutusta palvelualttiuteen ja maanpuolustusasenteisiin. Tämäkin tutkimus käynnistyy.
Koska rakenteelliset rationalisointitoimenpiteet alkavat vaikuttaa vasta muutaman vuoden viiveellä, vähennetään puolustusvoimien toimintamenojen kasvupaineita vuosina 2006 ja 2007 painopisteyttämällä puolustusvoimien toimintoja ja jatkamalla rakennemuutosta. Joudumme puuttumaan poikkeuksellisesti kehittämisohjelmiin ja materiaalihankintoihin lykkäämällä niiden toteuttamisaikatauluja. Tällä kertaa puututaan lisäksi vuotuisiin toimintamenoihin, kuten esimerkiksi lentotunteihin, alusvuorokausiin ja kertausharjoituksiin. Lähtökohta on, että nämä ovat vain tilapäisleikkauksia. Vuoden 2007 jälkeen täytyy palata selonteon mukaiseen ja eduskunnan vahvistamaan rahoitusraamiin. Kertausharjoitukset sekä jokapäiväiset toimet niin maalla, merellä kuin ilmassa ovat puolustusjärjestelmämme selkäranka. Sitä ei saa murtaa.
Puolustushallinto pyrkii joukko-osastojen lopettamisesta aiheutuvien alueellisten ja paikallisten vaikutusten minimointiin omillakin toimenpiteillä. Tämä näkökohta otetaan huomioon perustettaessa uusia organisaatioita ja nykyisiä uudelleen järjestettäessä. Siihen onkin hyviä mahdollisuuksia. Korostan, että henkilöstöä koskevat ratkaisut toteutetaan esimerkillistä työnantajapolitiikkaa noudattaen ja siviilihenkilöstön eläkepoistumaa täysimääräisesti hyödyntäen sekä irtisanomisia välttäen.
Kaiken kaikkiaan: kirkkaana johtoajatuksena on, että puolustusvoimat pystyy toteuttamaan päätehtäväänsä, Suomen puolustamista.
Tässä saranakohdassa on paikallaan viitata lyhyesti puolustukseen ja turvallisuuteen pitkällä aikavälillä vaikuttaviin trendeihin. Ensinnäkin näyttää siltä, että Suomea puolustettaessa joudutaan keskittymään entistä enemmän yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen kannalta keskeisiin avainalueisiin.
Toinen suuntaus on kansainvälisen toiminnan ja riippuvuuden lisääntyminen. Näin käy, on Suomi sitten sotilaallisesti liittoutumaton tai liittoutunut. Maamme kansainvälistymisessä maanpuolustus ei ole poikkeus. Kansainvälinen yhteistyö sitä paitsi antaa meille arvokasta tietoa ja kokemuksia kansallisen puolustuksemme kehittämiseen.
Kolmanneksi ei-sotilaallisten uhkien arvioidaan lisääntyvän. Monet niistä ovat sellaisia, että ensisijainen vastuu kuuluu muille viranomaisille kuin puolustushallinnolle. Suuren luokan onnettomuuksissa täytyy kaikki voimat keskittää yhteistyöhön. Tämän muun muassa osoitti Kaakkois-Aasian katastrofi. Kaikki kyvyt ovat hädän tullen yhteisessä käytössä. Se johtaa ja toimii, jolle vastuu kuuluu. Muut tukevat.
Puolustushallinnolla on paljon sellaista osaamista ja kalustoa, jotka soveltuvat laajasti muidenkin kuin sotilaallisten kriisien hoitamiseen. Puolustusvoimat on tänä päivänä merkittävä virka-avun antaja 24 tuntia vuorokaudessa, vuoden kaikkina päivinä. Puolustusvoimat valmistautuu ottamaan entistä laajemmin vastuuta uudenlaisten uhkien torjunnassa virka-apuroolinsa puitteissa. Toivon, että valtion hallinnossa sitkeästi elävä reviiriajattelu ei estä sitä ja että myös yhteiskunta on tähän valmis. Kysehän on meitä koskettavista yhteisistä uhkista, joten torjuntaan käytetään yhteiskunnan yhteisiä varoja.
Neljänneksi puolustusvoimat ammattimaistuu. En puhu ammattiarmeijasta, vaan korostan, että yleinen asevelvollisuus on Suomelle paras, toimivin ja myös kustannustehokas ratkaisu. Teknologian kehittyessä on löydettävä lisää eri alojen erikoisosaamista. Muutokset tulee ottaa huomioon niin varusmies- ja upseerikoulutuksessa kuin puolustusvoimien rekrytointipolitiikassakin.
Viidenneksi varmuudella toteutuva kehitystrendi on puolustusvoimien rauhanajan organisaation oheneminen. Sodanajan puolustusvoimien vahvuus oli kylmän sodan aikana noin 700 000 henkeä. Selonteon mukaan joukkojen vahvuus puolittuu 350 000 mieheen ja naiseen vuoteen 2008 mennessä. On johdonmukaista, että sodanajan joukkojen pienentyessä myös niitä ylläpitävää rauhanajan organisaatioita laihdutetaan - kuitenkin niin, että puolustusvoimat näkyy ja toimii koko maassa ja kaikissa maakunnissa, myös uusien päätösten jälkeen.
Selonteossa vahvistettu puolustusratkaisu olisi puolustusvoimien nykyisellä kulurakenteella ja rahoituskehyksellä edellä kuvattujen trendien valossa ollut pidemmän päälle lähestulkoon mahdoton yhtälö. Ilman nyt tehtyjä laajavaikutteisia päätöksiä puolustusvoimat olisivat ajautuneet muutamassa vuodessa umpikujaan, "selvitystilaan". Nyt ei ollut kysymys paniikkijarrutuksesta, vaan ABS-jarrutuksesta, siis hallituista ja ennakoiduista toimenpiteistä, joiden lykkääminen tulevaisuuteen olisi ollut lähinnä vastuuttomuutta.
Suomen sotilaalliseen puolustukseen vaikuttavat muuttujat, siis puolustusratkaisu kaikkineen, kallistuva puolustusmateriaali ja sen elinkaaren mittainen ylläpito ja tiukat rahoituskehykset muodostavat ratkaisemattoman yhtälön sellaisessa tilanteessa, jossa jouduttaisiin jatkamaan vuosien 2006 ja 2007 kaltaista leikkauslinjaa. Tuolloin pohdintaan tulisivat väkisinkin puolustusratkaisun perusteiden tarkistus kuten luopuminen ainakin osittain koko maan puolustamisesta ja osin yleisestä asevelvollisuudesta sekä materiaalihankinnoista. Tiedän, että joku esittää myös näiden ongelmien ratkaisuksi liittoutumista. Jos olisimme osa sotilasliittoa, voisimme tämän ajattelun mukaan nykyistä rohkeammin painopisteyttää hankintojamme ja tehtäviämme, ja tällä tavalla säästää rahaa. Liittoutuminen ei luonnollisesti ole tämän päivän asia, mutta se on asia, jolle ei tule sanoa ei koskaan. Näin myös eduskunta määritteli asemamme.
Jotkut ovat sanoneet, että liian pitkälle menevät leikkaukset tekevät sotilaallisen liittoutumattomuuden jatkamisen mahdottomaksi. Liittoutumattomuudella onkin hintansa, se on totta. Jos joku maa ei pysty itse huolehtimaan sotilaallisesta puolustuksestaan, se joutuu kääntymään muiden puoleen. Toisaalta liittoutuminen ei myöskään ole keino leikata kustannuksia; Nato tuskin on kovin innostunut sellaisista jäsenistä, jotka perustelevat liittoutumistaan kustannussäästöillä. Siksi myös sotilaallinen liittoutuminen ja liittoutumattomuus ovat sekä poliittisia valintoja että sotilaallisia ratkaisuja.
Lisärahoitus tietysti ratkaisisi osan näistä pulmista. Kaikki nämä ovat poliittisia valintoja, mutta ne vaikuttavat syvällisesti myös sotilaallisiin ratkaisuihin. Nyt on viisasta ryhtyä hiljakseen henkisesti pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja. Suosittelen ainakin palaamista vuoden 2007 jälkeen selonteon mukaiseen rahoitukseen, koska suurista rahoista ei ole kysymys ja koska sillä tavoin pelastetaan suuria arvoja. Kansakunnan palo- ja henkivakuutuksesta tässä on kysymys.
Suomen täytyy olla turvallisuuspuolustuspolitiikassaan realistinen. Historia opettaa, että mitä tahansa voi tapahtua ja että muutokset voivat käydä myös huonoon suuntaan. Turvallisuusuhkat ovat vaikeasti ennustettavissa, eikä näissä asioissa kukaan tunne tulevaisuutta. Meidän on puolustettava maatamme ensisijaisesti itse riippumatta siitä, olemmeko sotilaallisesti liittoutumaton kuten nyt tai sotilaallisesti liittoutuneita, joka mahdollisuus Suomella myös on.
Joka tapauksessa puolustusvoimia täytyy uudistaa, jotta toisaalta sen toimivuus saataisiin vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin ja toisaalta toimittaisiin mahdollisimman kustannustehokkaasti. Samalla on ylläpidettävä kansan luottamus. Yksi ohjenuora pätee: uutta saa yleensä vain silloin, jos luopuu ajoissa vanhasta. Yhtä ei kuitenkaan pidä vaihtaa. Se on yleinen asevelvollisuus. Se on muutosten jälkeenkin fundamenttien fundamentti Suomessa. Se joko on tai ei ole. Välimuotoja ei ole. Samoin täytyy todeta, että puolustusvoimat voivat toteuttaa laissa sille määrättyä tehtäväänsä vain, jos sillä on käytössään kulloisenkin hetken mittapuun mukaista kättä pidempää.
Toivon, että käytte turvallisuuskysymyksistä avointa ja monipuolista mielipiteenvaihtoa asiantuntevien opettajien johdolla. Näin saatte mahdollisimman suuren hyödyn kurssiin käyttämästänne arvokkaasta ajasta. Toivon teille mielenkiintoista ja antoisaa kurssia sekä intoa toimia omilla tehtäväkentillänne Suomen turvallisuuden hyväksi.