Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, puhe maanpuolustuskorkeakoululla, Santahamina Helsinki

Maanpuolustuskorkeakoulun herra rehtori, arvoisat seminaarin osanottajat, naiset ja miehet! Yhteisten arvojen jatkuva puntarointi on - tai ainakin sen pitäisi olla -olennainen osa sotilaallisen maanpuolustuksen perinteitä, ylläpitoa ja kehittämistä.

Maanpuolustus lienee sitä voimakkaimmin arvopohjaan nojaavaa yhteiskunnallista toimintaa. Arvot voidaan nähdä paitsi legitimaation antavana pohjana myös voimavarana muiden maanpuolustukseen tarvittavien voimavarojen rinnalla. Vanhempi polvi - tai ainakin osa siitä - on uskonut "koti, uskonto ja isänmaa" -arvoihin. Uskoo vieläkin. Arvot ja sloganit pohjimmiltaan legitimoivat usein hyvinkin kylmään ja pragmaattiseen harkintaan perustuvat päätöksemme.

Erityisesti nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä arvokeskustelulle on jatkuva tilaus -se on oikeastaan välttämättömyys. Yhteiskunnan heterogenisoituminen ja kansainvälistyminen sekä jatkuva kamppailu ”niukoista” budjettieuroista haastaa arvot ja niiden kestävyyden. Esimerkiksi - mitä kotia, uskontoa tai isänmaata puolustamme ja millaisilla edellytyksillä? Periaatteessa vakiintuneiden arvojen testaaminen on välttämätöntä myös puolustushallinnon piirissä.

Myös puolustusministeriö, pääesikunta ja puolustushallinnon rakennuslaitos ovat "harjoitelleet" tällaista arvokartoitusta osana strategista suunnitteluprosessia. Arvoilla on tässä työssä tietty merkitys.

Ne ovat ylimmän johdon työvälineitä, joilla pyritään ohjaamaan puolustushallinnon piirissä työskentelevää väkeä toimimaan yhteisten tavoitteiden hyväksi. Idea on, että toimimalla yhteisesti sovittujen arvojen mukaisesti vahvistetaan myös kansalaisten maanpuolustustahtoa.

Arvojen sopimisessa, huoneentaulun rakentamisessa, keskusteluprosessi on aivan yhtä tärkeä kuin itse lopputulos - se paperi, mihin on kiteytetty oman yhteisön johtavat arvot. Parasta olisi, että tällaisessa prosessissa virta kävisi pääsääntöisesti alhaalta ylös - eikä päin vastoin.

Teot ja toiminta testaavat arvot, niiden merkityksen ja aseman. Pahinta olisi onttouttaan kumiseva juhlajulistus ilman käytännön katetta. Siinä testissä varsinkin ylin johto on luupin alla, jokaisessa organisaatiossa.

Puolustushallinnon piirissä on meneillään olevassa keskustelussa toistaiseksi päädytty neljään periaatteelliseen arvolähtökohtaan: turvallisuus, luotettavuus, uskottavuus ja isänmaallisuus. Keskustelu näistä arvolähtökohdista jatkuu.

Turvallisuus on puolustushallinnon arvoista ehkä luonnollisin ja kaikille heti mieleen nouseva. Turvallisuuttahan puolustushallinto tuottaa. Kriittinen kohta nykymaailmassa on se, mikä asema puolustushallinnolla ja -voimilla on erilaisten siviilikriisien hallinnassa - tilanteessa, jossa perinteisen sotilaallisen uhan arvioidaan tai uskotaan olevan sivussa tai kokonaankin hävinnyt.

Luotettavuudella ymmärretään sitä, että puolustushallinto toimii kaikissa tilanteissa osana demokraattista kansalaisyhteiskuntaa niin, että valtion johdolla ja kansalaisilla on ehdoton luottamus puolustusvoimiin. Ne ovat Suomen asialla ja pysyttelevät yhteiskunnan sisäisten jakojen kuten puoluepolitiikan ulkopuolella. Marssijärjestys on selvä: puolustusvoimat ovat valtion johdon ohjauksessa. Luotettavuus viittaa myös osaamiseen.

Uskottavuus tarkoittaa, että puolustushallinto lujittaa kaikin tavoin puolustuskykymme kansallista ja kansainvälistä uskottavuutta. Sehän on tärkein tekijä Suomeen kohdistuvien ulkoisten tekijöiden ennaltaehkäisemisessä ja oman puolustustahdon ylläpitämisessä. Uskottavuus mitataan niin materiaalisen kyvyn kuin henkisen lujuuden asteikolla. Se on monesti tarkkailijan silmissä.

Monien mielestä tärkein puolustushallinnon arvoista on isänmaallisuus. Tässä perinteellä, sodilla ja sotiemme veteraaneilla vieläkin on kantava merkitys. Ajatusketju on seuraava: teemme työtä isänmaan tulevaisuuden hyväksi kunnioittaen aiempien sukupolvien uhrauksia ja pitäen huolen siitä, että tulevillakin sukupolvilla on mahdollisuus itsenäisiin ratkaisuihin koko ajan muuttuvassa kansainvälisessä elämässä. Niin ennen, tänään kuin huomennakin kysymys on siitä, kokevatko suomalaiset yhteiskuntamme puolustamisen arvoiseksi. Onko Suomi mahdollisuuksien maa ja antaako se kansalaisilleen yhtäläiset lähtökohdat tulevaisuuden rakentamiseen ja myös menestymiseen? Vastaus on yhteiskuntapoliittinen.

Sotilaiden ja upseereiden arvot ovat merkinneet sitoutumista isänmaan puolustamiseen. Aiheellinen kysymys tänään on, miten on kansainvälisten tehtävien laita. Mitä arvoja niissä operaatioissa puolustetaan? Millä asialla silloin ollaan? Ei riitä yksin se, että Suomen valtion johto on päättänyt jotakin. Pohjalla täytyy olla toiminnalle legitimaation antava ajatus.

Maailma on muuttunut merkittävästi viimeisten vajaan kahden vuosikymmenen aikana; raja kansallisen ja kansainvälisen välillä on madaltunut kylmän sodan päättymisen jälkeen. Tapahtumat ulottavat vaikutuksensa entistä kauemmaksi, olipa kyse sitten talouskriiseistä tai sotilaallisista konflikteista. Myös itsenäisyytemme ja vapautemme puolustaminen edellyttää siksi mukanaoloa kansainvälisissä hankkeissa ja operaatioissa. Samalla meidän tulee selkeästi tiedostaa, että olemme mukana kansainvälisessä yhteistoiminnassa nimenomaan suomalaisina ja omalla profiililla ja että meillä on tälläkin areenalla omaperäistä, arvoihimme perustuvaa, paikallisia oloja ymmärtävää, sovittelevaa ihmisläheistä lisäarvoa annettavana. Se on suomalainen tapa toimia.

Monet muutospaineet kohdistuvat suoraan tai epäsuoraan puolustushallinnon asemaan. Siviilikriisit ja -katastrofit, tarve yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen, kansainvälistyminen, ei-sotilaalliset uhat, ammattimaistuminen puolustusvoimissa, puolustusvoimien sodan ajan vahvuuden supistuminen ja rauhan ajan organisaation ohentuminen haastavat puolustushallinnon ja panevat painetta puolustushallinnon ja kansan väliseen vahvaan, mutta sittenkin herkkään suhteeseen. Sen suhteen seuraamisessa ja vaalimisessa kannattaa olla tarkkana.

Suomalaisen upseerikoulutuksen "kantaisä" Samuel Möller sanoo: "Arvo on vaikutin, joka rangaistuksesta tai palkkiosta, kunniasta tai kiitoksesta välittämättä johtaa ihmisen omasta tahdostaan tekemään sellaista, mihin ei mikään ulkopuolinen laki voi häntä pakottaa." - Tämän periaatteen tulee ohjata upseeristomme toimintaa myös tulevaisuudessa. Eikä se niin huono ohjenuora ole meille muillekaan. Kiitän huomiostanne.

Palaa otsikoihin