Puolustusministeri Kääriäinen Maanpuolustuskurssiyhdistyksen vuosikokouksessa

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen osallistui Helsingissä järjestettyyn Maanpuolustuskurssiyhdistyksen vuosikokoukseen. Ministeri Kääriäinen käsitteli puheessaan mm. Suomen tulevia puolustusratkaisuja.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, Maanpuolustuskurssiyhdistyksen herra puheenjohtaja, hyvät vuosikokouksen osanottajat, naiset ja miehet!

Olen otettu siitä, että minua on pyydetty puhumaan Maanpuolustuskurssiyhdistyksen vuosikokouksessa. Yhdistyksen perinteet ja työ nauttivat ansaitusti laajaa arvostusta. Toivotan yhdistykselle menestystä myös jatkossa.

Seuraavan selonteon perusteet on ristiriitaisia ajatuksia herättävä teema. Vuoden 2004 selonteon päätökset ovat toteuttamisvaiheessa ja uutta pitää jo miettiä. Kevään 2007 eduskuntavaalit luovat aikanaan uudenlaisen poliittisen asetelman. Uusi hallitus kootaan ja pääministeri valitaan vaalituloksen mukaisesti. Laaditaan koko vaalikautta tiukasti raamittava uusi hallitusohjelma. Vuoden 2008 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelu lähtee liikkeelle. Näin muotoutuu uusi päätöksentekoasetelma myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikan näkökulmasta. Lobbaajat ovat jo liikkeellä.

LAINSÄÄDÄNTÖ MUUTTUU?

Kuluvalla hallituskaudella on valmisteltu selonteon mukaisesti erittäin laaja puolustushallintoa uudistava lainsäädäntö. Voidaan perustellusti puhua historiallisesta tarkistuksesta. Koskaan aiemmin ei ole samanaikaisesti uudistettu näin laajalti puolustushallinnon keskeisiä säädöksiä.

Laajapohjaisesta toimikuntavalmistelusta on saatu jatkovalmisteluun asevelvollisuuslaki, laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta ja puolustusvoimalaki. Näistä kaksi ensimmäistä on jo saatu hallituksen esityksinä eduskunnan käsittelyyn.

Miksi näin laaja lainsäädännön uudistus on tarpeen? Keskeisin syy on tarve ajantasaistaa epäyhtenäinen, vanhahtava? ja ennen Eu-aikaa laadittu lainsäädäntö. Nykyinen laki puolustusvoimista on rakentunut 1970-luvun alkumetreillä, eikä se eräistä tarkennuksista huolimatta vastaa enää tämän vuosituhannen haasteisiin. Parlamentaarisuutta korostava perustuslakiuudistus vuodelta 2000 on tuonut omat lisävaatimuksensa puolustushallintoa koskevaan lainsäädäntöön. Myös EU-jäsenyys heijastuu lakeihimme.

Ensinnäkin on syytä tyytyväisyydellä todeta, että puolustusvoimien tehtävät asettuvat tulevaisuutta luotaavasti kolmeen koriin. Kansallinen puolustus, yhteiskunnan viranomaisten ja kansainvälisen yhteisön avustaminen sekä sotilaallinen kriisinhallinta ovat niitä tehtäviä, joissa suorituskykyjä valmistaudutaan käyttämään. Puolustaa, tukea ja osallistua -verbit kuvaavat puolustusvoimien tehtäviä. Samalla lainsäädäntövalmistelussa on kiteytetty ne toimivaltuudet, jotka näiden tehtävien toteuttamiseen tarvitaan. Myös uusi johtamis- ja hallintojärjestelmä kirjataan säädöstasolla.

Sotilaskäskyasioiden esittelyä täsmennetään. Tällä muutoksella kuljetaan uudistuneen perustuslain viitoittamaan suuntaan ja vahvistetaan puolustusministeriön ja pääesikunnan yhteistyötä. Pitkän aikavälin puolustuksen kehitykseen liittyvät linja-asiat kuuluvat puolustusministeriön vastuulle osana valtioneuvostoa ja hallinnonalan strategista johtamista. Tällä tiellä olemme edenneet systemaattisin askelin koko 2000-luvun.

Yhteiskunnan näkökulmasta lainsäädäntöuudistusten tärkein viesti on se, että puolustusvoimat osaaminen ja materiaali on yhteiskuntaa varten. Erityisesti uusimuotoisten uhkien kirjo on nostanut esiin tarpeen käyttää kaikkia verovaroin hankittavia suorituskykyjä entistä kiinteämmin yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden takaamiseen.

Myös asevelvollisuus saa aiempaa selkeämmät pelisäännöt. On erittäin tärkeää, että kaikki asevelvollisuuttaan suorittavat voivat luottaa siihen, että heitä velvoittavat yleisesti hyväksyttävissä olevat nykyaikaiset oikeusnormit. Asevelvollisuusasiat edellyttävät laajaa yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä. Oletan, että yleinen asevellisuus muodostaa myös uuden selonteon kulmakiven kaikesta parran pärinästä huolimatta

MUUTOSVAUHTI KOVA JA SUUNTA SELVÄ

Lainsäädäntöprojektin ohella olemme parhaillaan toteuttamassa sodanjälkeisen historian ehkä suurinta muutosprosessia itse puolustusjärjestelmässä. Jo tehdyillä tehostamispäätöksillä toteutuva kehittäminen, hankinnat, tuottavuus, säästäminen ja alueellistaminen yhdessä muodostavat sellaisen muutosvoiman, joka pitää puolustusvoimat päätehtäväänsä nähden suorituskykyisinä 2010-luvulla.

Vuoden 2008 alkuun mennessä puolustusvoimat virtaviivaistetaan. Johtamis- ja hallintorakennetta kevennetään. Muutosten astuttua voimaan on kaikilla puolustushaaroilla, myös maavoimilla, oma itsenäinen esikuntansa, joka keskittyy puolustushaaransa johtamiseen ja kehittämiseen. Pääesikunnasta tulee aito Pääesikunta, joka voi tehokkaasti keskittyä koko puolustusvoimiin. Koko puolustusvoimien johtamisvalmiutta ja kykyä parannetaan oleellisesti kehittämällä integroitua tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmää (iTVJ). Järjestelmä mahdollistaa uudentasoisen tilannetietoisuuden sekä tiedonvaihdon viranomaisten ja kansainvälisten toimijoiden välillä kaikilla johtamisen tasoilla nykyaikaisen verkostopuolustuksen periaatteiden mukaisesti.

Maavoimissa päähuomio on liikkuvuuden parantamisessa ja tulivoiman tehostamisessa. Panssaroitua ajoneuvokalustoa päivitetään ja uusitaan. Kuljetushelikopterit ja raskas raketinheitinkalusto otetaan operatiiviseen käyttöön. Merivoimat keskittyvät laivue 2000:n ja uuden miinantorjuntakaluston käyttöönottoon. Ilmavoimissa päivitetään Hornet-kalustoa ja lentäjäkoulutukselle etsitään uusia ratkaisuja.

Tällä kaikella rakennetaan 2010-luvun puolustusvoimat, joka puolustaa koko maata, nykyaikaistetun alueellisen puolustuksen periaattein tukeutuen moderniin yleiseen asevelvollisuusjärjestelmään. Vieläkin lyhyemmin: nyt rakennetaan nykyaikaisella teknologialla varustettu koko kansan armeija.

SELONTEKO TOIMII

Vuonna 1997 käynnistetty selontekomenettely on osoittanut toimivuutensa. Nelivuotinen tarkastelurytmi antaa hyvät edellytykset puolustusvoimien johdonmukaiselle kehittämiselle. Eduskunnan päätös on pitkäjänteisen toiminnan perusta etenkin kun tai jos selonteon pitävyyden takeena on laaja poliittinen rintama yli hallitus-oppositiorajan. Tämä periaate pätee erityisesti puolustuksemme rahoituksen osalta.

Erityisen tärkeänä pidän sitä, että eduskunta osallistuu selonteon valmisteluun mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Puolustusvaliokunta piti edelliskierroksella toimivana ratkaisuna parlamentaarisen seurantaryhmän perustamista. Tätä menettelyä voi suositella myös tulevaisuudessa. Tulevalla kierroksella tulee pyrkiä laajaan poliittiseen yhteisymmärrykseen.

Pidän suositeltavana, että uudessa hallitusohjelmassa sovitetaan myös puolustuspolitiikan päälinjat. Tämä olisi uusi avaus.

KYSYMYKSET

Puolustusministeriö julkisti viime heinäkuussa vuoteen 2025 ulottuvan strategiansa nimellä Turvallisesti tulevaisuuteen. Strategian loppuyhteenvedossa esitetään 2010-luvun puolustuksen kaksi peruskysymystä: 1) jatkaako Suomi sotilaallisesti liittoutumattomana vai liittoutuuko se ja 2) minkä kokoisen budjettirahoituksen Suomi on valmis sijoittamaan puolustukseensa?

Yksi tapa lähestyä näitä peruskysymyksiä on tarkastella yhtälöä, jossa muuttujina ovat puolustusratkaisun uskottavuus, puolustusmateriaalin hinta ja puolustukselle osoitetut budjettiresurssit. Puolustusratkaisulla tarkoitan perusvalintaamme: puolustamme liittoutumattomana koko maata alueellisella puolustusjärjestelmällä, jonka mahdollistaa yleinen asevelvollisuusjärjestelmä. Järjestelmän uskottavuuden nimissä ja alati muuttuvan turvallisuusympäristön vaatimusten mukaisesti ostamme uutta, huikealla vauhdilla kallistuvaa puolustusmateriaalia. Joidenkin arvioiden mukaan materiaalin hinta jopa kaksinkertaistuu seitsemässä vuodessa. Samanaikaisesti kilpailu budjettimäärärahoista tiukentuu. Lisäraha on kiven takana.

Edellä kuvattu yhtälö toimii vielä tänä päivänä, mutta tuskin enää 2010-luvun loppupuolella. Ilman muutoksia muodostuu epäyhtälö. Nykyresursseilla ja tässä hintakehityksessä ei tulevaisuudessa ole edellytyksiä ylläpitää vuoden 2006 puolustusvoimia. Nykylinjalla jatkaminen kaikessa johtaisi puolustusvoimien vähittäiseen näivettymiseen ja viimein umpikujaan.

Mistä ratkaisu? Yksi vaihtoehto on se, että jatkamme pääpiirteittäin nykyperusteilla, mutta puolustukselle hankitaan lisärahaa budjetista. Se ei riitä. On jatkettava toiminnan tehostamista, tuottavuutta ja kumppanuutta. Lisäksi syvennetään kansainvälistä yhteistyötä, myös materiaalihankinnoissa. Pysyisimme kuitenkin Naton ulkopuolella. Yksi perustelu lisärahan myöntämiseen olisi tahto säilyttää yleinen asevelvollisuus kiinteänä osana suomalaista yhteiskuntaa ja joukko-osastoverkosto kuta kuinkin nykyvahvuisena koko maassa. Lisäraha olisi eräänlaista puolustusta tukevaa yhteiskuntarahaa. Avainkysymys tässä on: riittääkö poliittinen tahto?

Toinen ratkaisuvaihtoehto epäyhtälölle on liittoutuminen, siis Nato-jäsenyys. Se olisi uusi linja ja edellyttäisi valtionjohdolta poliittista päätöstä. Liittoutumattomuus tai liittoutuminen on pääasiassa aina turvallisuuspoliittinen valinta. Kansallinen turvallisuus ratkaisee taloudellisia seikkoja vähättelemättä. Lähden siitä, että Nato-jäsenenäkin puolustusvoimien päätehtävä olisi Suomen puolustaminen. Rahan säästäminen ei voi olla jäsenyyden hakuperuste. Nato-Suomenkin olisi kasvatettava puolustusbudjettia. Pitää muistaa, että Suomen puolustaminen on joka tapauksessa ensisijaisesti suomalaisten vastuulla, olimme me liittoutuneita tai emme.

Rahojen riittävyydestä puhuttaessa; on käynyt jo selväksi, että joukko-osastojen lopettaminen ei tuo säästöjä. Sillä politiikalla ei puolustusbudjetin ongelmia ratkaista. Mutta sen sijaan voi aiheutua uusia ongelmia.

IHMINEN VAI TEKNOLOGIA?

Tulevaisuuteen voi katsoa myös laajemmasta resurssinäkökulmasta. Kysymys on yhtäältä inhimillisestä resurssista ja toisaalta sotaraudasta. Mikä on oikea suhde inhimillisen resurssin ja teknologian välillä? Jos emme satsaa riittävästi nykyaikaiseen teknologiaan, vaarana on se, että puolustusvoimat kykenee tulevaisuudessa vain harrastustoimintaan. Edes ydintehtäviä ei kyettäisi hoitamaan. Toisaalta jos satsaamme teknologiaan inhimillisten resurssien kustannuksella, varat eivät todennäköisesti riittäisi yleisen asevelvollisuuden ylläpitämiseen eivätkä koko maan puolustamiseen. Samalla sokea usko teknologiaan saattaisi aikaansaada järjestelmän, joka olisi hyvinkin haavoittuva.

Jatkossakin tulee tavoitella tasapainoa ja realistista mitoitusta inhimillisten resurssien ja teknologian välillä. Tietävät, osaavat ja motivoituneet ihmiset ovat vahvuutemme. Maksimihyöty saavutetaan, kun tällä osaavalla väellä on tarvitsemansa ajanmukaiset välineet sekä yksilöinä että joukkona. Suomen periaate, jonka mukaan 1/3 puolustusmäärärahoista käytetään hankintoihin, on osoittautunut toimivaksi. Puolustusvoimia on kyetty uudistamaan uskottavalla tavalla.

Hyvät kuulijat,

Maaliskuussa 2007 valittava eduskunta ja hallitus saavat käsiinsä uskottavan ja hyvin voivan puolustuksen. Kaikki hyvin - tunteeseen ei voi tuudittautua. Puolustusvoimien kehittäminen on pitkäjänteistä työtä ja seuraavaa vuosikymmentä on katsottava jo nyt. Edessä on ratkaisevasti puolustuksemme perusteisiin vaikuttavia päätöksiä. Ne päätökset pitää tehdä.

Uudet päättäjät saavat pöydälle vaativan puolustusjärjestelmäpalapelin. Peruskysymyksiä edellä esitettyjen liittoutumis- ja budjettikysymysten lisäksi on: Mikä on puolustusvoimien päätehtävä? Kotimaan puolustaminen vai kansainväliset tehtävät? Entä hyväksytäänkö yleisesti periaate, jonka mukaan puolustusvoimia, sen osaamista ja kalustoa voidaan käyttää koko yhteiskunnan turvallisuuden tukemisessa? Entä mikä on kansainvälisen toiminnan volyymi tulevaisuudessa? Ollaanko nyt sopivalla tasolla, pitääkö sitä lisätä vai vetäydytäänkö?

Vuoden 2004 selontoen valmistelussa annettuna pulmana oli ns. maamiinakysymys. Miinoista päätettiin luopua tavalla, jonka myös puolustusvoimien johto saattoi hyväksyä. Huomattakoon, että maaminojen korvaamiseen sovittiin 200 miljoonan euron lisärahoitus siis kopsakka siivu kehysten päälle. Raha löytyi, kun asia oli tärkeä. Toivon, että samanlaista vastuullista realismia löytyy hallituspöydissä 2010-luvun isänmaan puolustuksesta päätettäessä.