Puheet
Puolustusministeri Jussi Niinistön avauspuheenvuoro Venäjän turvallisuuspolitiikan juhlaseminaarissa Helsingin yliopistolla 5.6.2017
Arvoisa ministeri, herra kansleri, herra rehtori, hyvät juhlaseminaarin osanottajat,
Venäjä on Suomen kannalta keskeisin valtio, jonka toiminta ja kehitys vaikuttavat maamme turvallisuuteen. Se, kuinka Venäjä ymmärtää oman turvallisuutensa heijastuu, kuten historiasta tiedämme, myös Suomeen.
Venäjän merkitys Suomelle on historian saatossa vaihdellut. Se on niin hyvässä kuin pahassa naapuri, joka pysyy ja jonka kanssa on tultava toimeen. Yhtäältä Venäjä tarjoaa mahdollisuuksia, mutta tuottaa toisaalta myös uhkakuvia.
Jonkin aikaa sitten eräs nimeltä mainitsematon suomalainen puolustusministeri matkallaan Yhdysvalloissa toisti puheessaan sanan ”Venäjä” kolme kertaa peräkkäin. Siitä aiheutui jonkinasteinen kohu - ainakin joidenkin mielestä. Venäjä-Venäjä-Venäjä -puheesta vuodelta 2007 tilanne on monin tavoin muuttunut niin reaalipolitiikan kuin Venäjää koskevien puhetapojemme osalta, kuten esimerkiksi tuore puolustuspoliittinen selontekomme viestii.
Uhka voidaan arvioida kyvyn ja halun summana. Venäjällä on kykyä toimia halutessaan myös sotilaallisesti, vaikka Suomen suuntaan sellaista halua ei ole näkynyt. Sinisilmäinen ei kuitenkaan pidä olla vaan on seurattava tarkasti Venäjän ja ylipäätään turvallisuusympäristömme kehitystä - myös tutkimuksen saralla.
Mitään tarvetta turhiin kuohuntoihin ei tietenkään ole - tänäänkään. Mutta se ei tarkoita, etteikö asioista tule keskustella ja harjoittaa tutkimusta avoimesti ja oikeilla nimillä.
Hyvät kuulijat,
Olemme tänään juhlistamassa yhtä tärkeää maaliin päässyttä hanketta, Maanpuolustuskorkeakoulun ja Helsingin yliopiston vastikään täytettyä Venäjän turvallisuuspolitiikan professuuria.
Tutkitulla tiedolla ja tässä tapauksessa Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimuksella on perusteltu paikkansa.
Turvallisuusympäristön muutokset korostavat tiedon, tutkimuksen ja osaamisen merkitystä. Tiedon tarve sekä strateginen analyysikyky korostuvat tulevaisuudessa yhä enemmän.
Puolustusministeriö on määrätietoisesti pyrkinyt kehittämään tietoperusteista johtamista eli tavoitetta siitä, että valmistelun, päätöksenteon ja toimeenpanon tulee perustua tutkittuun tietoon.
Tarpeena ollut myös saada Suomen turvallisuuden näkökulmasta tuotettua analysoitua ja käytännönläheistä Venäjä-tietoutta. Erityisenä tavoitteena on päästä julkilausumien ja doktriinien taakse selvittämään todellista toiminnan tasoa ja siihen liittyviä vaikuttimia.
Puolustushallinnossa on laadukasta Venäjä-osaamista, mutta sen tueksi ja uusien osaajien kasvattamiseksi tarvitaan myös korkealaatuista akateemista opetusta ja tutkimusta. Osaaminen ei nouse tyhjästä.
Vaikka Venäjää tutkitaan maailmalla paljonkin, missään muualla sitä ei tehdä Suomen näkökulmasta.
Lisäksi tärkeä, niin sanottuun kovaan turvallisuuteen, erityisesti Venäjän sotilaspolitiikkaan ja sen taustatekijöihin liittyvä Venäjä-tutkimus on ollut Suomessa valitettavan vähäistä eikä sen kehittämiseen avautuneita mahdollisuuksia ole aina riittävästi osattu käyttää hyväksi. Nyt perustettu Venäjä-professuuri täyttää merkittävän tutkimuksellisen aukon, joka on syntynyt parin viimeisen vuosikymmenen aikana.
Aleksanteri-instituutin tekemässä selvityksessä viime vuodelta todetaan, että Suomessa on paljon laadukasta Venäjä-osaamista ja tutkimusta, mutta se on osin sirpaleista eikä se ole teemoiltaan kattavaa. Toisaalta viranomaiskentän tutkimustarpeiden määrittely ja tutkimusyhteistyö ei ole riittävän systemaattista. Tutkimuksen ja tiedon tuottajien ja käyttäjien joukko on moninainen.
Saman selvityksen mukaan tarvitaan pitkäjänteistä ja systemaattista Venäjän tutkimusta ja toisaalta ajantasaista tilanneanalyysiä nopeista muutoksista ja vaikutuksista. Tämä yhteisprofessuuri ja sitä myöten tehtävä yhteistyö tulee osaltaan vastaamaan selvityksessä todettuihin haasteisiin.
Mistä tämä puute Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimuksessa sitten johtuu? Osittain kysymys on ollut tutkijoiden henkilökohtaisista kiinnostuksen kohteista, rahoituksen suuntautumisesta muualle kuin turvallisuuden tutkimukseen, mutta myös pätevien, näiden tieteenalojen kieli- ja kulttuuritaitoisten tutkijoiden puutteesta. Venäjä ei kovana turvallisuuspolitiikan toimijana ole kiinnostanut suuremmassa määrin suomalaisia tutkijoita kuin vasta Krimin valtauksen jälkeen.
Venäjän yhteiskunnan marginaalit on kotimaisessa tutkimuskentässä varsin perusteellisesti tutkittu, nyt on aika siirtyä selvittämään sen kovaa ydintä: turvallisuus- ja sotilaspolitiikkaa sekä Venäjän kykyä ja halua toteuttaa kansallisen etunsa ajamista lähialueillamme.
Hyvät naiset ja herrat,
Yhteisprofessuurin toteutuminen pitkän valmistelun jälkeen on osoitus eri toimijoiden: maanpuolustusta tukevien säätiöiden, Helsingin yliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun kyvystä ja halusta tunnistaa kehittämistarpeet sekä ymmärtää yhteistyön merkitys.
Olen erityisen iloinen, että olemme kyenneet syventämään ja yhä konkretisoimaan yhteistyötä Helsingin yliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun kanssa.
Tämä on linjassa laajemminkin hallituksen tiedepoliittisten linjausten kanssa, jonka seurauksena mm. tuetaan erilaisten korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia. Yhteisprofessuuri on oivallinen esimerkki tulevaisuudesta, jossa entistä useammin tehdään organisaatioiden ylitse kulkevaa yhteistyötä, joka palvelee isänmaamme etua.
Mainittakoon vielä tässä yhteydessä myös, että Puolustusministeriö on käynnistänyt selvitystehtävän, jossa tarkastellaan Venäjää koskettavan turvallisuustutkimuksen yhteistyötä, tarpeita, mahdollisuuksia sekä tulevaisuuden toimintamallia. Tämä selvitystyö osaltaan tukee niin tulevaa tutkimusyhteistyötä Helsingin yliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun välillä kuin eri viranomaistahojen osaamis- ja tietotarpeita.
On selvää, että suomalaisten itsensä tulee vastata Venäjä-suhteista myös tutkimuksen saralla - emme tässäkään voi liiaksi luottaa ulkopuolisiin. Meidän tulee luoda itsellemme riittävä ja merkittävä tieto- ja osaamispohja. Tämän perustan luominen tukee myös kansainvälistä yhteistyötä. Niin tiede- kuin valtiolliset rajat ylittävää yhteistyötä tulee tehdä entistä enemmän. Siinä Helsingin yliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun yhteisöllä on merkittävä panos annettavana.
Hyvät naiset ja herrat,
Toivotan teille erinomaisen antoisaa seminaaria!