Puheet
Puolustusministerin puhe Elisabeth Rehn Bank of Ideas -ajatushautomon seminaarissa
Arvoisa ministeri Rehn, hyvät kuulijat,
Kiitän lämpimästi kutsusta saapua tähän kansalaispalvelusselvityksen julkistamistilaisuuteen. Tarkoitukseni ei ole kommentoida selvitystä vaan avata keskustelua omalta osaltani vastuullisena ministerinä yleisen asevelvollisuuden ja kokonaisturvallisuuden näkökulmasta.
Aluksi on hyvä jälleen palauttaa mieliin meille suomalaisille niinkin itsestään selvä asia kuin yleisen asevelvollisuuden perimmäinen tarkoitus. Kyse on Suomen sotilaallisesta puolustamisesta. Kyse ei ole mies/naiskysymyksestä.
Nimittäin maamme puolustusratkaisu perustuu kahteen keskeiseen pilariin: koko maan puolustamiseen sekä sen mahdollistavaan yleiseen asevelvollisuuteen. Puolustusratkaisumme suuri linja on ollut koko itsenäisyytemme ajan muuttumaton ja hyvä niin. Perustuslaissamme on jokaista kansalaista koskeva maanpuolustusvelvollisuus, ja siitä on johdettu miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus.
Asevelvollisuuden avulla saamme tarvittavat henkilöt maanpuolustuksen tehtäviin sekä kykenemme ylläpitämään Suomen puolustuksen kannalta riittäviä sodan ajan joukkoja ja joukkoja, jotka ovat riittävän nuoria, jotta jaksavat taistella.
Hyvät kuulijat,
Suomalainen asevelvollisuus on historiallinen menestystarina, joka koostuu niin sotiemme kokemuksista, veteraanien perinnöstä kuin kansalaisten velvollisuudentunteesta ja luottamuksesta Puolustusvoimiin.
Suomalaisella asevelvollisuudella on pitkät historialliset perinteet. Venäjän vallan aikaisen vuoden 1878 asevelvollisuuslain mukaisesti aloitettiin miesten säännöllinen sotilaskoulutus, jonka voidaan katsoa olevan lähtölaukaus kehitykseen, jossa olemme nyt.
Ilman yleistä asevelvollisuutta ja sen tuomaa reserviä olisi Suomea ollut mahdotonta puolustaa talvi- ja jatkosodassa.
Pitkästä historiastaan huolimatta yleinen asevelvollisuus ei ole vanhentunut järjestelmä. Päinvastoin. Kansalaiset ovat voimakkaasti yleisen asevelvollisuuden.
Vuonna 2017 Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan mielipidekyselyssä peräti 81 prosenttia vastaajista ilmoitti kannattavansa nykyisenkaltaista asevelvollisuusjärjestelmää. Tätä vahvempaa mandaattia on vaikea saada.
Asevelvollisuuden merkitys suomalaisille onkin huomattavasti suurempi kuin monelle muulle eurooppalaiselle kansakunnalle. Siihen liittyy voimakas tunnelataus. Asevelvollisuuden avulla historian vaikeisiin aikoihin liittyneen päättäväisyyden ja isänmaan puolustuksen tarina välittyy sukupolvelta toiselle.
Varusmiespalvelus yhdistää edelleen sukupolvia toisiinsa koulutukseen, sosiaaliseen asemaan, varallisuuteen tai asuinpaikkaan katsomatta.
Suomalaisen asevelvollisuuden historia on meille tuttu, vaan miten on tulevaisuuden laita?
Asevelvollisuuden kannalta keskeisin yhteiskunnallinen muutostekijä on yhteiskunnan arvopohjan muutokseen liittyvä yksilöllistyminen. Siihen liittyy kollektiivisten instituutioiden ja niiden asettamien velvollisuuksien haastaminen, yksilön omien valintojen korostaminen sekä mielihyvää hakevan elämänhallinnan suosiminen – jos ironia sallitaan, jotkut ovat ilmeisesti jo kivunneet Maslowin tarvehierarkian huipulle.
Mutta vakavasti ottaen: suomalaisen asevelvollisuusjärjestelmän on kyettävä tuottamaan puolustuskyvyn ylläpitämisen edellyttämä riittävän kokoinen, osaava ja toimintakykyinen reservi. Tällä hetkellä näin onkin, mutta tinkimisvaraa ei ole.
Sodan ajan joukkojen verraten suuren määrän vuoksi (n. 280 000 henkilöä) koulutukseen tarvitaan koko miespuolinen ikäluokka. Näin saadaan samalla myös erityisosaajia tarvittaviin tehtäviin.
Puolustusvoimat kouluttaa nykyään vuosittain yli 21 000 varusmiestä, joista 500 on vapaaehtoisia naisia ja kertausharjoituksissa 18 000 reserviläistä. Valikoiva, saati vapaaehtoinen asevelvollisuus on Suomen oloissa ja Suomen kokoisessa maassa mahdoton ajatus. Se on haihattelua, ja sellaiseen ei pidä sortua.
Sellaisille miehille, jotka terveydellisistä syistä eivät voi suorittaa perinteistä varusmiespalvelusta tai niille naisille, jotka eivät valitse vapaaehtoista varusmiespalvelusta, voidaan ajatella uusia polkuja osallistua työhön yhteiskunnan hyväksi. Tällöin kyseeseen voisi tulla tämän seminaarin aihe: kansalaispalvelus. Kuka sen mitenkin ymmärtää.
En yritä avata käsitettä ”kansalaispalvelus”, mutta se tulisi kytkeä tiiviisti jo olemassa oleviin turvallisuuden viitekehyksiin, ja sen tulisi olla kustannuksiltaan järkevä. Se ei saa olla pois puolustusbudjetista. Ennen kaikkea sille on oltava kysyntää.
Tällainen kansalaispalvelus voisi sisältää koulutusta, joka liittyisi esimerkiksi sellaisiin Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa kuvattuihin häiriötilanteisiin, joihin ei aina välttämättä liity sotilaallisen voiman käyttöä: Mm. elintarvikehuoltoon sekä sosiaali- ja terveystoimeen liittyviin tilanteisiin, suuronnettomuuksiin ja ympäristöuhkiin. Näissä poikkeusolosuhteissa koulutuksen saaneet henkilöt voisivat toimia viranomaisten tukena.
Toinen epäsäännöllisesti keskustelua herättävä kokonaisuus on siviilipalvelus, jossa on paljon kehittämisen varaa – itse asiassa vuosikymmeniin ei siinä merkittäviä muutoksia ole tapahtunut. Myös siviilipalveluksen tulee tukea yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja sille on oltava paikkansa myös poikkeusoloissa.
Puolustusministeriö teki vuosi sitten työ- ja elinkeinoministeriölle siviilipalveluksen kehittämistä koskevan aloitteen, jossa ehdotettiin mm. täydennyspalvelusajan pidentämistä nykyisestä viidestä päivästä esimerkiksi kymmeneen.
Lisäksi ehdotettiin, että paluu reserviin mahdollistetaan vielä täydennyspalvelus-koulutuksen aloittamisen jälkeen kuten myös asevelvollisen paluu suorittamaan varusmiespalvelusta jo alkaneenkin siviilipalveluksen puolelta.
Siviilipalveluslakia ehdotettiin muutettavaksi siten, että palveluspaikkana tulisi aina olla kokonaisturvallisuuden kannalta hyödyllinen viranomainen tai liikelaitos.
Jotta siviilipalveluksen suorittaneista henkilöistä olisi hyötyä palveluksen jälkeenkin, tulisi palveluksen suorittaneille luoda rekisteri, jonka perusteella heidät voidaan kutsua tukemaan poikkeusoloja. Nythän tilanne on se, ettei siviilipalvelusmiehille ole poikkeusoloissa käytännössä mitään velvoitteita.
Hyvät kuulijat,
Myös vapaaehtoista maanpuolustustyötä kehitetään koko ajan aktiivisesti. Yksi selvittämisen arvoinen asia olisi reserviläisten käyttäminen viranomaisten tukena virka-apua annettaessa.
Nyt voimassa olevat virka-apusäännökset eivät kaikilta osin vastaa yhteiskunnan käytännön tarpeisiin. Esimerkiksi yli kymmenen vuoden takaisessa Nokian vesihuoltokriisissä tai viime talven Kainuun tykkylumien poistamisessa olisi hyvin voitu käyttää vapaaehtoisia reserviläisiä tai tulevaisuudessa myös kokonaisturvallisuuskoulutettuja reservin siviilipalvelusmiehiä.
Sisäministeriössä perustettava reservipoliisikin on osa asevelvollisena saatujen oppien hyödyntämistä. Reservipoliiseja on ajateltu poliisin avuksi yllättäviin tai laajoihin yhteiskunnan häiriö- tai turvallisuustilanteisiin.
Tavoitteena on, että reservipoliisin runko muodostuisi sotilaspoliisinkoulutuksen saaneista, yli 35-vuotiaista kertausharjoitetuista reserviläisistä. Heillä on jo johtajakoulutusta, aseenkäsittelytaitoa, joukkojen hallinnan osaamista ja riittävää elämänkokemusta.
Arvoisat kuulijat,
Keskeistä on, että niin siviilipalvelus kuin mahdollinen kansalaispalveluskin palvelevat yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Aseellinen varusmiespalvelus on kuitenkin myös tulevaisuudessa maamme puolustuksen kivijalka, eikä mikään järjestelmä, joka tavalla tai toisella liudentaisi sen suorittamista, ole kannatettava kehityssuunta. Vastuullisena ministerinä minun täytyy ottaa selkeä kansa tässä asiassa, vaikka joku siitä mielensä pahoittaisikin.
Nimittäin pienenkin vapaaehtoisuuden elementin mukaan tuominen aseellisen varusmiespalvelun suorittamiseen avaisi Pandoran lippaan, jota ei olisi enää mahdollista sulkea. Tämä on jo nähty esimerkiksi Ruotsissa, jossa on vaikeuksia saada vapaaehtoisesti palvelukseen edes rippeitä tarvittavista joukoista. Asepalvelus ei voi olla samanarvoinen vaihtoehto muiden "kivemmalta tuntuvien juttujen" joukossa. Sen on oltava vain ja ainoastaan velvoittava.
Tässä yhteydessä haluankin osoittaa kiitokseni kansalaisvelvollisuutensa nurkumatta suorittaville suomalaisille nuorille miehille – kuin myös vapaaehtoisille naisille ja toivotan arvoisalle yleisölle antoisaa seminaaria.