Haku

Tiedotteet 2012

21.12.2012 20:00

Puolustusministerin joulutervehdys rauhanturvaajille

Helsingissä, 21 joulukuuta 2012   

Hyvät suomalaiset rauhanturvaajat – Bästa finländska fredsbevarare,

Joulun aikaa vietetään suomalaisen perinteen mukaisesti läheisten kanssa. Tänä jouluna noin 350 rauhanturvaajaa viettää joulua poissa kotoaan, poissa läheistensä luota. Rauhoittuessamme täällä Koti-Suomessa joulun viettoon, toivon samalla että myös teille löytyy hetki rauhoittua joulun viettoon palvelustehtävienne lomassa.

Suomalaiset rauhanturvaajat ovat olleet maailman kriisialueilla jo yli viiden vuosikymmenen ajan. Arvokas työnne on kansainvälisesti tunnustettua, mutta ennen kaikkea suomalaisten laaja enemmistö antaa tukensa ja arvostuksensa arvokkaalle ja vaativalle työllenne. Teidän työnne kautta Suomi ja suomalaiset kantavat vastuutansa kansainvälisestä kriisinhallinnasta.

Rauhanturvaajat eivät ole yksinomaan rakentamassa rauhaa kriisialueille vaan ovat myös hankkimassa sellaisia taitoja ja kokemuksia, joita hyödynnämme kansallisen puolustuksemme rakentamisessa. Rauhanturvaajien työ on yhteistä työtä isänmaamme puolesta.

Suomessa on viime aikoina käyty keskustelua rauhanturvaamiseen liittyvistä riskeistä ja vaaroista. On selvää, että isänmaan on huolehdittava omistaan myös rauhanturvaoperaatiosta kotiutumisen jälkeen. Vastuu korostuu erityisesti niissä tapauksissa, jolloin rauhanturvaaja on loukkaantunut tai muuten tarvitsee palveluksen jälkeen tukea. Tässä meillä Suomessa on vielä parannettavaa.

Toivotan kaikille suomalaisille rauhanturvatehtävissä palveleville rauhallista joulua sekä turvallista uutta vuotta. Kiitokset arvokkaasta ja hyvin tehdystä työstänne.

Jag önskar alla finländska fredsbevarare en fridful jul och ett säkert och tryggt nytt år. Tack för det värdefulla och goda arbete ni gör.


Carl Haglund
Puolustusministeri - Försvarsminister


Palaa otsikoihin