Haku

Tiedotteet 2018

05.12.2018 12:18

Puolustusvoimille lisää mahdollisuuksia suojautua lennokeilta ja miehittämättömiltä ilma-aluksilta

Puolustusvoimilla on ensi vuoden alusta lähtien oikeus poistaa esimerkiksi varuskunta-alueille ja sotaharjoitusalueille saapuvat lennokit ja suojata Puolustusvoimien toimintaa miehittämättömän ilmailun aiheuttamaa uhkaa vastaan.

Puolustusvoimat toimii yhteistyössä poliisin kanssa toimiessaan yleisellä paikalla ja poliisi voi myös ottaa tietyn tehtävän hoitaakseen.

Tasavallan Presidentti vahvisti 5.12.2018 lain, jolla säädettiin Puolustusvoimille nimenomainen valtuus suojautua vahingolliselta lennätystoiminnalta.

Laissa painotetaan sotilasviranomaisten suhteellisuusharkintaa sekä riittävää koulutusta tehtävässään.

Hallitusohjelman mukaan Suomen turvallisuusympäristön muutos ja uudet uhat edellyttävät koko yhteiskunnalta uudenlaista valmiutta ja varautumista. Tämä koskee erityisesti uusien ja laaja-alaisten uhkien, kuten hybridivaikuttamisen torjuntaa.

Miehittämättömän ilmailun uhkaan vastaavaa teknologiaa kehitetään jatkuvasti. Lain säännökset ovat tekniikkaneutraaleja, eli ne jättävät tilaa erilaisille vaihtoehdoille. Tarkoitus on, että laki on ajan tasalla myös tulevilla vuosikymmenillä. Laki tulee voimaan 1.1.2019.

Lisätietoja puolustusministeriössä antaa hallitussihteeri Teija Pellikainen, puh. 0295 140 606


Palaa otsikoihin