Tekstin koko: Pienennä tekstin kokoa Normaali tekstikoko Suurenna tekstin kokoa

Pohjoismainen yhteistyö etenee


Viime vuonna oli Suomen vuoro toimia pohjoismaisen puolustusyhteistyön eli Nordefcon puheenjohtajana. Yhteistyön tavoitteena on kansallisen puolustuskyvyn kehittäminen ja kustannustehokkuus. Näin ollen se on tärkeä osa niin Suomen kuin muidenkin Pohjoismaiden puolustuspolitiikkaa.


Puheenjohtajuuskaudellamme vuonna 2017 onnistuimme sopimaan ilmatilannekuvayhteistyötä koskevasta NORECAS-hankkeesta, jota on valmisteltu vuosia. Allekirjoitin yhdessä Norjan, Ruotsin ja Tanskan ministereiden kanssa tätä koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan. Ryhdymme vaihtamaan ilmavalvontatietoja, mikä parantaa merkittävästi tilannekuvaa ja lentoturvallisuutta. Tarkoituksena on, että tarvittavien teknisten yksityiskohtien selvittämisen jälkeen käytännön yhteistyö käynnistyy vuonna 2019.

Nordefco071117


Työ jatkui helpotettuja sotilaallisia maahantulomuodollisuuksia koskevassa Easy Access -hankkeessa. Sotilaallinen liikkuvuus on myös osa EU- puolustusyhteistyötä. Pohjoismaat ovat tässä edelläkävijöitä. Työ on edennyt osittain käytäntöön. Jo nyt on mahdollista laskeutua varalentokentälle toisessa Pohjoismaassa, jos vaikka sääolot kotikentällä muuttuvat vaikeiksi.


Puolustusmateriaalihankinnat ovat keskeinen osa uskottavaa puolustusta. Onnistuessaan pohjoismainen materiaaliyhteistyö luo kustannussäästöjä, teknisistä ominaisuuksista tinkimättä. Puheenjohtajuuskautemme merkittävin hanke oli pohjoismainen taisteluasu. Sen arvo on noin 200 miljoonaa euroa. Hankintailmoitus julkaistiin vuoden lopussa ja hankinta etenee tänä vuonna.


Turvallisuuspoliittinen dialogi on ollut keskeinen yhteistyömuoto Nordefcon perustamisesta alkaen. Erityisesti Krimin miehityksestä 2014 alkanut turvallisuustilanteen heikkeneminen on vahvistanut tämän dialogin tarvetta, jaammehan saman turvallisuusympäristön. Turvallisuustilanne ei kuitenkaan koske ainoastaan perinteisiä sotilaallisia uhkia vaan se kattaa myös uudenlaiset uhat, joihin lukeutuvat kyberhyökkäykset ja hybridivaikuttaminen.


Yhtenä pohjoismaisen yhteistyön tavoitteena on parantaa yhteistoimintakykyämme. Tätä halusimme testata ja järjestimme ensimmäisen Nordefco-päätöksentekoharjoituksen. Se vahvisti meille Nordefcon merkityksen tiedonvaihto- ja konsultaatiokanavana myös kriisitilanteissa.


Puheenjohtajamaana järjestimme kaksi pohjoismaista puolustusministerikokousta. Toukokuussa kokoonnuimme Turun linnan historiallisissa puitteissa. Marraskuun kokous oli Helsingissä. Helsingin kokouksen yhteydessä tapasimme myös Baltian maiden sekä muiden Pohjois-Euroopan maiden kollegoita. Kokoukseen olimme lisäksi kutsuneet Yhdysvaltain puolustusministerin James Mattisin. Yhdysvaltain puolustusministeri on Suomessa harvemmin nähty vieras, ja hänen läsnäolonsa antoi osallistujille erinomaisen tilaisuuden keskustella Pohjois-Euroopan turvallisuuskysymyksistä ja transatlanttisesta suhteesta.


Pohjoismainen yhteistyö on keskustelua ja toimintaa. Hyvä käytännön esimerkki on viime vuonna Suomen johtama pohjoismainen Arctic Challenge Exercise (ACE) -harjoitus. Tähän Euroopan suurimpiin lukeutuvaan ilmasotaharjoitukseen osallistui noin 100 ilma-alusta 10 maasta. Harjoitus on konkreettinen osoitus siitä, kuinka pohjoismaisella yhteistyöllä harjoitutamme omia Puolustusvoimiamme. Hyvä yhteistoimintakyky tukee alueemme vakautta.


Jussi Niinistö
Puolustusministeri


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä